Survived Karachi, Sep-Dec 2010

Tämän tekstin päätin julkaista vasta Karachista lähdettyäni, joten nyt kun olen kääntänyt sen sivun elämästäni taakseni niin annetaan mennä.

Teema mikä nousee varmasti monelle mieleen ajatellessa Pakistania on turvallisuus, tai sen puute. Mikä on kuitenkin tärkeää täällä asuessa on ymmärtää paikalliset riskit ja että osaa jaotella syyt erinäisiin ongelmiin jotka ovat valitettavasti arkipäivää. Näiden avulla riskit pystyy minimoimaan; valitettavasti Karachin tapauksessa tämä ei vielä takaa turvallisuutta.

Koska en ole tullut tänne kiillottamaan Pakistanin julkisuuskuvaa, vaan kertomaan juuri niin kuin maan itse näen, niin voin kertoa asioista oikeilla sanoilla. Ei Karachissa järin turvallista ole. Piste. Jotta voin lisätä hieman painoarvoa tälle argumentille, niin kerron henkilökohtaisen kokemuksen kuukauden takaa. Oli synkkä ja myrskyi.. itse asiassa ei ollut, vaan alkuilta omalla kotikadulla, kun olin kävelemässä kohti lähikahvilaa. Noin kolmen korttelin matka olisi voinut osoittautua hieman pidemmäksi reissuksi, kun keskellä jalkakäytävää jamppa nostaa aseen esiin ja lataa sen. Kun aseen piippu alkaa laskea minua kohti niin itse olen släbäreilläni juossut jo kulman taa. Luultavasti herra oli innokkaasti minun kännykkäni perässä. Karachissa nimittäin tapahtuu 3000 raportoitua kännykkäriistoa per kuukausi. Eilen sain hauskan viestin kännykkäoperaattoriltani joka on alkanut tarjota palvelua vastaavan kohtalon kokeneille; varmuuskopiopuhelinluettelo jonne voi tallentaa omat kontaktit.

Niin, ikuisuuskysymys on kannattaako näitä tapauksista edes kertoa, mutta koska tällä hetkellä sijaitsen 34h junamatkan päässä ko. paikasta - alueella joka ei kärsi vastaavasta ongelmasta - niin päätin kertoa Karachista sellaisenaan kuin sen koin.

Suurin ongelma tuntuu olevan poliittisten puolueiden väliset kahinat, jota joudutaan rahoittamaan rikollisuudella. Paras tilannekuvaus jonka olen kuullut on ”poliittisten puolueiden tukema jengisota”. Karachi on Pakistanin keskus mitä tulee rahaliikenteeseen: n. 70% maan BKT:sta tulee tältä alueelta. Kultaryntäys-efektin takia kaupunkiin on virrannut köyhiä Pashtuja luoteis-Pakistanista, ja kaupungin asukasmäärä on räjähtänyt käsistä. Sanomattakin on selvää, että kaupunkisuunnittelua ei ole nimeksikään, joten hökkelikylälinjasto jatkuu pitkälle pohjois-Karachiin. Pashtuja on tästä kaupungista iso osa ja heillä on täällä yksi selkeä puolue edustamassa heidän etujaan: Awami National Party, ANP. Toinen suuri puolue kaupungissa on MQM, joka edustaa taasen hieman korkeamman tuloluokan ja urdua (paikallinen kieli) puhuvien ihmisten etuja. Ennen ihmismassan ryntäystä Karachiin monet alueet olivat urdua puhuvien hallussa, ja nyt kun Pashtut ovat suunnanneet etelään, on alueiden hallussapidosta syntynyt ristiriitoja.(Check al-Jazeeran raportti aiheesta) Poliiseilla on tässä kylässä hyvin vähän voimaa pitää yllä rauhaa. Paikalliset luottavat mieluimmin omiin vaikutusaltaisiin kontakteihin, ja lähes kaikki rikokset voidaan kuitata tuntemalla oikea henkilö. Kohtaamani pyssysankarin olisi MQM-puolue vapauttanut vielä samana iltana, jos kukaan lähellä olevista poliiseista olisi välittänyt/pystynyt edes tehdä asialle jotain.

Tilastot on tilastoja, mutta Karachin turvallisuustilanteesta löytyy joka päivä paikallisen lehden sivulta hyvä kuvaus. Rikokset näytetään kartalla, ja kuvatekstit sisältää parasta keltaisen lehdistön materiaalia.


Kaupunki itsessään on varsin kiehtova, vapaamielinen ja sisältää valtavasti nähtävää, mutta koska Karachilla on mielestäni yllään ”turvattomuuden aura”, niin vapaa vaeltaminen ja päätön tutkiskelu on valitettavan hankalaa. Niille monille illoille, kun kaupunki oli lähes autio levottomuuksien pelossa ja linnoittautuminen kotiseinien sisälle oli suotavaa, olin onneksi löytänyt useita loistavia ystäviä. Kiitos heille että tekivät ajastani Karachissa onnistuneen. Eli vaikka blogipostaus sisälsikin Karachin aikamoisen lyttäämisen, niin mitään negatiivista päätöksestäni lähteä kokeilemaan siipieni kestävyyttä Karachiin en keksi.

Siivet kestivät ja jatkavat nyt kannattelua kohti Himalajan vuoristoa. (Pohjoinen alue, jonne olen suuntaamassa, on tunnettu vieraanvaraisuudestaan ja turvallinen alue reissata. )

Normipäivä

Elossa.

Lähes kolme kuukautta on elämää Pakistanin islamilaisessa tasavallassa takana, ja arkipäivät ovat hyvinkin rutiininomaisia. Tekemistä on kuitenkin riittänyt sen verran, että vapaa-aika on käytetty muualla kuin koneen äärellä kertoen normipäivästä. Tähän päivään asti siis.

Töihin kävelen korttelin päähän noin kymmenen aikaan aamulla, joustavalla aikataululla koska puhutaan kuitenkin Pakistanista. Duunipäivä on yleensä hyvinkin vaihteleva; yleensä töihin mennessä mitään tarkempaa tietoa tulevista työtehtävistä ei ole. Asiakkaiden varassa kun ollaan, ja viikkoa pidempiä toimeksiantoja on harvoin. Kun työtehtäviä delegoidaan minulle, niin reagointiaikaa ei hirveämmin ole. Intuitioon, maalaisjärkeen ja hyvin argumentoituihin mielipiteisiin luottaen pääsee täällä pitkälle. Ihmisten välisillä suhteilla on suuri merkitys täällä menestyäkseen. Piirit ovat yllättävän pienet, vaikka kyseessä on 20 miljoonainen kaupunki.

Tänne tullessa sain kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: creative tai strategic markkinointiosasto. Päätin, että koska tänne asti on tultu, niin miksi en kokeilisi jotain täysin uutta. Valitsin siis ”luovan” osaston, vaikka alkuun jännittikin toimia alan ammattilaisten keskellä, eikä varsinaista koulutusta moiseen ole; syteen tai saveen. En nyt tiedä kumpi (vai onko kumpikaan?), sysi tai savi, on näistä se positiivinen lopputulema, mutta olen todella iloinen että valitsin erilaisen tien kuin olisin koto-Suomessa valinnut.

Lauantaina on viimeinen työpäivä RG Blue Communications -firmassa, ja nyt voin todeta, että oon todella onnellinen että otin haasteen vastaan. Olen päässyt kokemaan lähes koko mainostoimistotyön tehtävien spektrin, aina ensimmäisestä asiakastapaamisesta valmiiseen palveluun (olkoot sitten esim. tv-mainos Cheetos-sipseille tai markkinointistrategia toimintaa aloittelevalle energiayhtiölle). Absurdeinta oli nähdä lehmistä ottamani kuvat kadunvarrella massiivisessa printtimainoksessa Eid al-Adha:n aikaan. Moni työtehtävä on ollut taustatyötä, jonka avulla on helpompi lähestyä asiakaita. Olen mm. tehnyt taustatutkimusta, miten eri värit käsitetään Pakistanissa ja näytellyt tekstiilifirman B2B-tarkoituksiin tuotetussa dokumentissa.

Tässä hieman sneak preview:tä RG Blue:n mainoksista:


---
Tänne tullessa oma tietämykseni Pakistanista, ja tulevista työtehtävistä vielä vähemmän, oli hyvin hutera. Ennakkoluulot yritin jättää matkalle kävellessäni Tampereen Järvensivulta bussiasemalle, ja hyvä niin sillä harva ennakkoluulo on osoittautunut todeksi. Kumotaan siis muutamia ennakkoluuloja: Pakistan, varsinkaan Karachi, ei ole vain ja ainoastaan köyhyyttä. Oikeastaan täysin päinvastoin. Verotus on hyvin löysää, ja varsinkin rikkaat voivat luistaa helposti velvollisuuksistaan, joten äärimmäistä rikkautta löytyy todella paljon.
Kontrolli ei ole Karachissa Iranin tasoista mullahien ylivaltaa, vaan täällä raha puhuu. Ihmiset tykkäävät sanoa, että Karachissa on kaikki mahdollista. Itse en erityisemmin perusta moisesta ”vapaudesta”, joka heidän puheissa tuntuu tarkoittavan lähinnä auktoriteettien voimattomuutta esim. vangita vaikutusvaltaisia/rikkaita henkilöitä, vaikka kyseessä olisi kuinka vakava rikos. Ja jos satut tuntemaan oikeita henkilöitä, niin taivas on rajana (tai DHA, eli Defence Housing Authority maarajat, joka erottaa köyhät rikkaista hyvinkin konkreettisesti Karachissa). Itse asiassa DHA:n raja kertoo hienosti maan tilanteesta, sillä Pakistanin keskiluokka on kuin kartalle piirretty DHA:n viiva. Kuvitteellinen.
Pääsimme kansallisen sanomalehden sivuille.

Itse jatkan high-life elämää vielä hetken, ennen kuin suuntaan rinkan kanssa pölyisille teille. Toissa viikonloppuna kävelin punaista mattoa pitkin Lipposen käteltäväksi itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Ennakkoa tulevasta ylipäälliköstä? Ehei, vaan Osmo ”Paavon veli” Lipponen otti Pakistanin suurlähettilään ominaisuudessa minut vastaan Islamabadissa pidetyissä juhlissa. Kättelyn jälkeen siirryin nopeasti kyynärpäätaktiikalla tiskille ottamaan kiinni kaiken sen 3kk aikana menetetyn punaviinin jota olen kaivannut. Porttien sisällä Pakistanissa lähes kaikki on mahdollista; myös possu ja turun sinappi.

ps. haluaisitte tai ette, tästä eteenpäin tekstejä tulee huomattavasti tiheämpää.

Verta kaduilla

Eid al-Adha. jouluun (tahdittomasti) verrattavissa oleva muslimien juhla, sijoittui tälle viikolle. Itselle se tarkoitti lähinnä lomaa ja rentoja päiviä kitaran kanssa oman talon kattoterassilla. Pääsin kuitenkin tutustumaan Eid-ajan juhlintaan välillä hieman liiankin läheisesti. Eid on toiselta nimeltään ”uhrauksien juhla”. En siis suosittele jatkamaan eteenpäin jos lukija on erityisen kiintynyt eläimiin.


Taustatarinana on Abrahamin aulius uhrata vanhimman poikansa Allahin tahdosta, ennen kuin Allah keskeytti toimituksen. Yhtenä tästä johdettuna käytäntönä on uhrata eläin tälle muistolle. Täällä on tapana käyttää tähän tarkoitukseen vuohia, lehmiä ja kameleita. Symbolisena ajatuksena on, että muslimit olisivat valmiita uhraamaan itselleen tärkeitä asioita ja pysymään oikealla polulla (en pistä heittomerkkejä, vaikka haluaisin). Halal-toimituksen jälkeen liha jaetaan kolmeen osaan: omaan käyttöön, suvulle ja loppu jaetaan köyhille.

Pääsin seuraamaan läheisen moskeijan parkkialueelle veren ja suolenpätkien keskelle itse uhrauksia. Oman teurastamotaustani takia moinen toiminta ei juurikaan hätkäytä, ja siemailinkin minulle tarjottua teetä hyvillä mielin. En ollut ajatellut että Australia teurastamokokemuksesta olisi ikinä mitään käytännön hyötyä jälkeen päin, mutta täällä sitä olisi kaivattu. Jätän kroteskit yksityiskohdat välistä, mutta ammattitaidon puute oli muutaman kokelaan kohdalla aika silmiinpistävä. Uhrausbisnes on täällä nimittäin erittäin tuottavaa, ja yhdestäkin ”kaadosta” tienaa sievoisesti. Tämän takia kadunvarret olivat Eidin aikaan täynnä veitsien kanssa toimeksiantoa odottavia uhraaja-halukkaita.

Käytin siis sanaa uhraus, kuten täällä kuuluukin. Jos itse eläimeltä kysyttäisiin, niin en usko että sen mielestä teurastamisella ja uhrauksella on lopputuloksen kannalta hirveästi eroa:

Naisten asema, rationaalista?

Asia, jonka kanssa en millään voinut tulla sinuiksi Iranissa oli naisten kohtelu yhteiskunnassa. Toisen luokan kansalainen on valitettava, mutta hyvä kuvaus naisten asemasta täällä. Olisi helppoa leimata se islaminuskon syyksi, mutta en haluaisi käyttää tätä korttia. Varsinkin, kun lukee Pakistanin ”perustajan” Ali Jinnahin manifestin Intia-Pakistan jaottelun aikana, vuodelta 1944:

"No nation can rise to the height of glory unless your women are side by side with you; we are victims of evil customs. It is a crime against humanity that our women are shut up within the four walls of the houses as prisoners.”

Käytännön toteutus on kuitenkin jotain aivan muuta. Seuraava lainaus tulee nuoren työkaverin suusta, joka muuten tuntuu olevan erittäin fiksu yksilö, mutta vääristynyt suhtautuminen naisiin on syvällä ajattelussa.

”Men are more rational, and women act only on their emotions. Therefore, when a situation comes, women can’t act properly.”

Tästä päästään paikalliseen yrityskulttuuriin. Naisten mahdollisuudet nousta arvoasteikossa tuntuvat olevan erittäin rajalliset. Ne naiset jotka ovat edenneet urallaan joutuvat käyttäytymään ylimielisen oloisesti ja heidän ulosantinsa on ylitsevuotavan jämäkkää. Itsellä se aiheuttaa voimakkaan vastareaktion. Tiedän kyllä nyt, muutaman keskustelun perusteella, että he eivät luultavimmin käyttäytyisi moisella tavalla jos toimisivat toisen kulttuurin sisällä. Naiset ovat koko päivän miesten arvostelevan tarkastelun alla, eivätkä voi rentoutua hetkeksikään, sillä tällöin tämä nähtäisiin heikkoutena. Pomotus ja jopa jonkinlainen aggressiivisuus kuuluvat näihin bisnesnaisten luonteenpiirteisiin. Länkkärinaiset saavat anteeksi tällä mittapuulla, mutta en itse haluaisi moiseen koitokseen. Tuntuu, että he joutuvat muokkaamaan luonteensa täysin jos he haluavat edetä urallaan.

Jos sallitaan, niin valaisen hieman oman alan ristiriidan tähän teemaan liittyen. Markkinointi, ja varsinkin mainonta, ei perustu rationaalisuuteen. Piste. Mainonnan alalla helpottaisi suuresti, jos kuluttajat käyttäytyisivät täysin rationaalisesti, mutta näin ei ole. Mainostaja ei siis voi itsekään perustella ratkaisujaan vain rationaalisten ratkaisujen kautta. Oma mielipiteeni on, että tunteet ovat paljon suuremmassa vaikutusvallassa ihmisten elämässä kuin rationaalisuus. Varsinkin nykyään, kun mainonnan määrä on mitä on. JOS siis paikallisten ajatus naisten eksessiivisestä emotionaalisesta käyttäytymisestä pitää paikkaansa, niin tämä naisten luonnollinen tunteiden omaksuminen olisi vahvuus, ei heikkous. Tuntuu täysin hukkaan heitetylle voimavaralle.

Tätähän aihetta voisi pyöritellä ikuisuuden, mutta jonkinlaisen kannan olen kuitenkin muodostanut, ja ehkä uskallan sen tähän kirjoittaakin. Vaikka alkuun sanoin, että emme voi syyttää islamin uskoa tästä tilasta, niin toinen asia mihin uskon hyvin vahvasti on että uskonnot ovat yhteiskunnallisia rakennelmia (suomenkielen taitojen heiketessä mainitaan engl: social construct). Tämä ajatus pitää sisällään sen, että uskontoa ei voi erottaa historiastaan eikä siitä kulttuurista minkä sisällä se on kasvanut. Oma mielipiteeni on, että osaksi islamin uskon (sisältäen sen historian ja kulttuurin jonka sisällä se on kehittynyt) takia naisten asema on täällä sellainen miten sen yllä kuvasin. Toivottavasti selvensin tämän ajatuksen niin että kellekään ei jää mieleen syyttää automaattisesti islamin uskoa, vaan ymmärtää että suuri osa siitä on kulttuuria jonka sisällä se kehittyy. Ja vice versa.

Pakistanin kunniaksi sanottakoon, että monet asiat ovat täällä naisille helpompia vrt. moneen muuhun islaminuskoiseen maahan. Toisin kuin Iranissa, Hijabia tai burqaa pitää vain vähemmistö naisista ja ainakin suurimmalla osalla on täysin vapaavalinta omaan vaatetukseen.

Tulva-alueella

Indonesian tulivuorenpurkaukset yms. taitavat viedä tällä hetkellä maailman median mielenkiinnon ja koska ihmisen muisti on lyhyt, niin pohjustetaan alkuun. Noin 3 kk sitten alkanut tulvaveden nousu Pakistanissa ei alkujaankaan ollut mikään katastrofialueen journalistin ”unelma”. Kyseistä tilannetta on nimittäin mahdotonta saada kuvattua kameralla tai riittävän vivahteikkain sanoin. Haluamme nykypäivänä katastrofitkin nätissä ja helposti ymmärrettävässä ja pureskeltavassa paketissa.
Tarpeeksi arvovaltaisen ihmisen kommentti kuvastaa kuitenkin tilanteen vakavuutta. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on sanonut, että: ”Pakistanin tulvat on suurin katastrofi jonka hän on nähnyt”. Noin 20 miljoonaa ihmistä kärsii tulvasta, joista noin 7 miljoonaa ei ole vieläkään saanut mitään avustusta, ja nukkuvat taivasalla.



Karachissa ongelma ei näy juurikaan. Itse sain vihdoin mahdollisuuden vierailla alueella viime viikon alussa. Yövyimme paikanpäällä ja vierailimme tulvapakolaisten leirillä. Pääsimme myös veneajelulle peltojen päälle, joka on nyt veden valtaama. Kyllä, vettä löytyy vieläkin. Ongelmana on, että suuri osa tulva-alueesta täällä etelä-Pakistanissa, Sindhin provinssissa, on merenpinnan alapuolella, joten veden poistuminen tulee tapahtumaan pitkän, pitkän ajan kuluttua kuivumisen kautta.



Ihmiset ovat jääneet pienille maapläntti saarekkeille asustelemaan. Osan luo avustus ei ole päässyt vieläkään, koska tulva-alue on jättimäisen suuri. Osa ei edes halua jättää kotiansa, koska heidän pelkonsa (kuulemma ihan aiheesta) on, että paikalliset bandiitit käyttävät tilaisuuden hyväkseen. Ensiksi menee irtaimisto ja hetken kuluttua he ottavat maan omaan haltuunsa. Kuulostaa omituiselle, että näin voisi tapahtua, vaikka olisikin paperit kunnossa, mutta tämä on suuri pelko paikallisilla jotka ovat joutuneet kotinsa jättämään taaksensa. Tämän tulvapakolaisleirin asukit ovat onnellisessa asemassa, sillä heitä käytetään kotinsa lähettyvillä useasti, ja he voivat ylläpitää omaa ”statustaan” maanomistajina.

Kuten sanottua, Karachissa tulvan vaikutukset eivät vielä näy, muuten kuin dengue-kuumeen ja muiden hyttysten välityksellä tarttuvien tautien määrän kasvuna. Ongelmia on kuitenkin odotettavissa. Etelässä, Punjabin ja Sindhin maakunnissa, pellot ovat tuhoutuneet n.50%:sti. Olen ollut hieman ymmällään, että miten tilanne ei vielä ole näkynyt hintojen nousuna, mutta takuuvarmasti näin tulee käymään. Pohjoisessa tilanne ei ole ollut läheskään niin paha kuin etelässä. Pohjoisessa ihmiset ovat päässeet jo asettumaan koteihinsa, kun tällä taasen meidän kohdeleirillä uusia telttoja rakennettiin kun tulimme sinne!(kts kuva alla) Ihmisiä virtaa kuulemma edelleen sisään. He ovat yrittäneet pysyttäytyä kotinsa lähettyvillä, mutta pitkittynyt tilanne ei näytä huojentumisen merkkejä.


Vaikka kuvat tulvista ovat poistuneet tv-ruuduista, niin se ei ole poistunut paikallisten ihmisten elämästä.

Guardanilta löytyy täysin samasta kaupungista, Sehwan Sharifista, raportti noin kuukauden takaa: http://www.guardian.co.uk/world/video/2010/oct/05/pakistan-floods-sehwan

BBC:n viimeisin raportti alueelta, jossa juuri vierailimme.
http://www.bbc.co.uk/news/world-south-asia-11648701

Lisää kuvia löytyy Facebookista
.

Just your average day at the office

Olen nyt neljättä viikkoa työskennellyt RG Blue nimiselle mainostoimistolle. Todella miellyttävää, vaihtelevaa ja mielenkiintoista on ollut tutustua mainonnan ja markkinoinnin maailmaan näinkin erikoisessa ja kehittyvässä ympäristössä.

Pakistanin mainonta-ala ja markkinointitoiminta on vasta hyvin alkutekijöissään, vaikkakin billboardeja ja mainoskrääsää löytyy joka kulmasta ja vapaasta seinästä. Monet ratkaisut mitä täällä tehdään, näyttävät omiin silmiin monesti aloittelijan räpellyksille. Poikkeuksena tietysti meidän firma :) Täällä luotetaan hyvin paljon siihen, että kuluttajat oikeasti lukevat ja keskittyvät mainonnan sisältöön. Länsimaissa huomio tulee hankkia muilla tavoin, pureutumalla syvemmälle. Täällä tarjotaan mitä on konkreettisesti tarjota. Jos olisin rahan ja menestyksen perään, perustaisin oman digimarkkinointitoimiston juuri tänne, ja kouluttaisin väestöä että nettimarkkinointi voi olla jotain muutakin kuin FB-sivu ja banneri.


Yhtenä ”pelkona” tänne tullessa oli, joudunko myymään sieluni täysin markkinavoimien paineessa, ja toimimaan yhtenä rattaana mainossaasteen edistämiseksi. Toisin on ainakin tähän mennessä ollut. Tämä viikko meni kirjoittaessa raporttia yhdelle NGO-organisaatiolle. Heillä on oma tulvauhreille pystytetty leiri, ja nyt he halusivat vedota potentiaalisiin lahjoittajiin rahoittaakseen toimintaansa. Pääsin tutustumaan tulvan aiheuttamiin ongelmiin ja samalla tekemään jotain asian eteen.


Esimerkiksi yhdestä hienosta työpäivästä nostan viime lauantain, kun juoksin apulaisena tv-mainoskuvauksissa. Tähän mennessä olen jo tottunut varautumaan ennalta-arvaamattomaan ja nopeisiin liikkeisiin, koska pomoni ei ole erityisen lörpöttäjä tyyppiä. Kuvasimme Zong nimiselle kännykkäliittymäfirmalle mainosta ympäri Karachia. Mukana oli n. 20 henkilöä näyttelijöistä, apumiehiin, kuvaajiin ja yksi käsinkoristeltu paikallinen bussi, joita näkee kaikkialla täällä. Kuvissa toistuu kuvauksellinen viiksellinen herrasmies, joka oli mainoksen päähenkilö.
Annan kuvien puhua puolestaan. (btw. Oli ylimääräistä aikaa duunissa, joten käytin ne Photoshopin treenaamiseen).

Hindustanissa

Olenkin odottanut kosketuspintaa siihen, miten lähtisin kirjoittamaan Pakistanin syntyvaiheista ja sen seurauksista. Eilisen seurauksena sellainen avautui, kun sain puhelun tuttavalta, että hän on menossa illan hindu-festivaaleille.

Navaratri, eli yhdeksän yötä, on hindujen tärkeä juhla, jota juhlitaan hindujen keskuudessa neljä kertaa vuodessa. Kun kuitenkin ollaan Pakistanissa, niin kyseessä on hiukan enemmän ”inside-juhla”, joten ilman yhteyshenkilöä ja kattavaa turvatarkastusta en sisälle olisi päässyt. ”Only for hindus” –kyltit muistuttavat edelleen alla kytevästä eripurasta joka leimahti valloilleen v.1947.

Historia kertaus: Pakistan on, jos moinen ilmaus sallitaan, keinotekoinen maa. Kun hindujen ja muslimien yhteiselo osoittautui päättäjien mielestä ylitsepääsemättömäksi, päätettiin Intia jakaa islaminuskoisten ja hindujen kesken. Viidessä viikossa englantilainen siirtomaaherra Radcliffe veti rajat kahden ”ah-niin-hirveästi-toisistaan-poikkeavien” ihmisryhmien välille. Syntyi Intia hinduille, Länsi-Pakistan ja Itä-Pakistan (nyk. Bangladesh) muslimeille. Tästä seurasi massiivinen vaellus ”omalle” maalle. Junia, jotka matkasivat kohti luvattua maata Pakistanissa, pysäytettiin ja matkustajat tapettiin. Täysin vastaavasti kävi monelle toiseen suuntaan matkaavalle. Noin miljoona ihmistä tapettiin näinkin merkittävän asian takia. Kaksi nimeä, jotka näistä rajanvetokarkeloista nousee esille, on Mohands ”Mahatma” Gandhi ja Muhammad Ali Jinnah. Gandhi oli ajanut Intian itsenäistymistä brittien vallan alta jo vuosikymmeniä, eikä olisi halunnut että itsenäistymisen yhteydessä olisi tapahtunut jakoa islam ja hindu kansoihin. ”My whole soul rebels against the idea that Hinduism and Islam represent two antagonistic cultures and doctrines.”

Pieni sivuhuomio, joka vaikuttaa nykymaailman menoon aika merkittävästi on, että pelkkä rajanveto ei tietenkään riittänyt, vaan Intian siihen mennessä hankkimat ydinaseetkin jaettiin 50-50. Pakistanin heikko hallitus ja kasvava islamismi maan sisällä eivät kiinnostaisi varmastikaan yhtä paljon länsimaissa, jos Pakistan ei olisi yksi n. yhdeksästä ydinasevaltiosta.

Navaratri festeillä juhli se vähemmistö väestöstä, jonka ääni ei kuulu kovinkaan kovaan Pakistanissa ja jonka osuus populaatiosta vähenee vauhtia. Mielenkiintoista sinänsä, koska itse alueen historiaan hinduismi kuuluu aina vuosituhansia taakse. Itse sana Hindu juontaa juurensa Sindhu-jokeen, joka sattuu olemaan tällä hetkellä maailman huomion keskipisteessä oleva ja tulviva Indus-joki. Indus joki virtaa Pakistanin läpi, ja kiemurtelee joiltain osin myös kiistellyn Kashmirin läpi. Joissakin osin Pakistania hindujen on käsketty pitää uskonnon paljastavaa merkkiä päähineessään. Vastavuoroisesti maallista politiikkaa kannattava Intia on ainakin laintasolla huomattavasti suopeampi muita uskontoja kohtaan. Muslimit saavat mm. noudattaa Intiassa sharia-lakia, vaikka tämä ei ole valtion virallinen laki. Tästä ei pidä lukea, että pitäisin hinduismia jotenkin parempana uskontona. Ajatus on enemmänkin kritiikkiä uskonnon sekoittamisesta mihinkään muuhun kuin omaan maailmankatsomukseen.

Mitä tämä viivojen veto kartalle auttaa? Samat ongelmat kytevät edelleen pinnan alla. Eilisissä Navaratri juhlissa oli hinduilla koko ajan pelko, että jotain tapahtuu. Muslimituttavan (joka tuli myös paikalle tutustumaan menoon) väheksyvä katse ja koko juhlan kyseenalaistavat kommentit kertoivat paljon uskontojen eriarvoisesta tilasta maassa. Viimeaikojen huonoin esimerkki vastaavasta toiminnasta löytyy Intian puolelta, kun hindujen ja muslimien tärkeä temppeli jaettiin osiin, jotta osapuolille olisi omat osionsa. Gandhi oli oikeassa: jaottelu ei auta alla kytevään ongelmaan mitenkään, ja luultavammin tässäkin tapauksessa (kuten Intian jaossa) vain lisäävät erimielisyyksiä.

Pohjaton kaivo tämä aihe, mutta koska Suomessa en ajattele uskontoa millään tasolla, ja täällä näiden asioiden miettimättä jättäminen on mahdotonta, niin tämä teema nousee esille.

Cool guys don’t look at explosions

Yleensä torstai-iltana räjähtää. Näin opiskelijapiireissä se merkitsee aikaistetun viikonlopun alkua, Karachissa konteksti on hieman eri.

Torstai-iltana töistä kotiin palattuani istahdin soittelemaan Egotrippiä kitaralla. Paikallista aikaa kello oli noin klo 19, tuntia ennen yksistä jokapäiväisistä sähkökatkoistamme. Ymmärsin aika nopeasti mistä oli kyse, kun kuulin kaksi lujaa ja terävää ääntä ulkoa. Iranissa vastaavan kuulleena tajusin, että kyseessä ei voi olla edes ukkonen. Varsinkin kun en ole tainnut nähdä pilven pilveä koko aikana. Hetken kuluttua kuulen sireenien tulvan, joten tiedän että jotain on varmasti tapahtunut. Saan heti viestin räjähdyksistä, varoittaen menemästä alueelle.

Edellisistä demonstraatioiden metsästyksistä oppineena tiedän suunnata Twitteriin ja sosiaalisen median maailmaan. Nopeaan selvisi, että kyseessä on Abdullah Shah Ghazin muistohauta alle kilometrin päässä kämpältäni. Paikka sijaitsee Park Towers –ostoskeskuksen vieressä, jossa tulee käytyä aika useasti. Itse muistohauta on suufilaisten tärkeä pyhäpaikka. Suufilaisuus on islamin ”mystinen” suuntaus, mutta näin täysateistin silmissä puhutaan yhdestä ja samasta asiasta. Huomasin omasta tunnetilasta torstai-iltana, että olin erittäin vihainen. En voi ymmärtää, miksi samaa pyhää kirjaa lainaavat, pitkälti samoista lähtökohdista ponnistavat ihmiset haluavat lähettää kaksi n. 15-vuotiasta juoksemaan portin läpi kohti ihmismassaa ja laukaisemaan itsensä niiden paljon luvattujen neitsyiden pariin. Mukaansa he saivat ilmaista ruokaa hakemaan tulleita kerjäläisiä sekä vapaaehtoisia jotka ovat tulleet jakamaan ruokaa. Olin vihainen.

Muutamaa päivää aikaisemmin olin ajanut paikan ohi, ja jutellut paikallisen ystävän kanssa siitä kuinka kiistelty kyseinen mausoleum on. Sufismi jakaa mielipiteet muslimien keskuudessa. Monet eivät pidä sitä edes islamiin kuuluvana. Päätin illalla nauttia USA:n suurlähetystöstä viime viikonloppuna salakuljetetun Heinekenin talomme katolla yhdeksän (tähän mennessä) kuolleen ja noin seitsemänkymmenen loukkaantuneen kunniaksi.


Jotta pääsisin purkamaan turhautumista, päätin mennä heti aamutuimaan paikan päälle. Illalla se ei olisi edes onnistunut, sillä julkinen liikenne lakkaa samalla sekunnilla ja riksat kaikkoavat maan alle. Aamulla ennen töitä kuitenkin luikertelin poliisien barrikaadien ohi pääoven lähelle. Paikalla oli armeija, poliisit, tv-ryhmiä ja minä. Vinkki kaikille jotka haluavat erityisoikeuksia tällaisissa tilanteissa: mene kauluspaitaan pukeutuvan ja kännykkään puhuvan herrasmiehen luo ja kysy lupaa päästä portille ottamaan kuvia. Tälläkin kertaa toimi. Otin kuvia noin 3m päässä siitä missä toinen, luultavasti huumattu, jihadisti päätti päivänsä.

Aamun lehdet kertoivat, että kyseessä on pohjois-Pakistanissa sijaitsevan etelä-Waziristanin heimoalueelle pesiytyneen Talibanin toteuttama isku.

Olin paikalla hyvään aikaan, sillä poliisit olivat juuri aloittamassatutkimuksiaan. Kuvassa lukee arabiasta vapaasti käännettynä: "jos havaitset jotain epäilyttävää, ilmoita siitä johdolle". Lukijoiden mieliksi jätin radikaaleimmat kuvat julkaisematta.

Kulttuurien sekoitus

Nyt kun olen jo kotiutunut tänne Karachiin, niin on hyvä käydä välillä virkistäytymässä länsimaisessa ilmapiirissä. Lauantai-iltana ajoimme autolla kohti Budwaiserilla ”siunattua” maata. Noin puolen tunnin ja kolmen checkpoint Charlien jälkeen olimmekin hyvin leikatun nurmikon ja BBQ:n äärellä. Jos kirjoitus on mennyt liian kryptiseksi, niin selvennettäköön että kyseessä oli Yhdysvaltain suurlähetystön Jarheadien bileet.

Vaikka hetkellinen poistuminen sharia-lain piiristä olikin rentouttavaa, niin Karachi on osoittautunut yllättävän helpoksi kaupungiksi. Ennen lähtöä pyörittelin mielessäni sitä, minkälainen tämä monien mielestä varma hautapaikkani, onkaan. Toivoin, ja samalla pelkäsin, yhdistelmää Iranin ja Intian väliltä. Otetaan vertailtaviksi kaksi täysin erilaista faktoria; ruoka ja vieraan ihmisen kunnioitus. Iranin kulttuurin paras ominaisuus on vieraanvaraisuus tuntemattomalle, kun Intiassa tämä on lähes olematonta. Intia on taasen luvattu maa kulinaristeille, ja Iranissa ruoka on melkein yhtä tylsää kuin Suomessa. Pakistan pärjää tässä vertailussa todella hyvin, ollessaan erittäin hyvä sekoitus kumpaakin. Bazaareilla ja kaduilla saan kävellä rauhassa, eikä yksikään riksakuski tule ahdistelemaan iholle. Ruoka on taivaallista; paljon mausteita, lihaa ja ripaus intialaista keittiötä. Eli näillä mittareilla Pakistan ottaa selvän voiton hyvällä, ja ennen kaikkea tasaisella, suorituksella. Vaikka moni asia islamissa iskeekin vasten kasvoja, niin tällä kahden islaminuskoisen maan otoksella voin tehdä autoritaarisen johtopäätöksen islamin uskon (joko suoran tai epäsuoran) positiivisesta vaikutuksesta toisen ihmisen kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Hindut vie sadasosalla voiton ruuassa.

Jos joillakin on Big Mac mittareita sun muita, niin minulla on chai-mittari: maa ei voi olla läpikotaisin huono, jos katukeittiöissä myydään hyvää teetä. Pakistan pärjää myös tällä osa-alueella.

Viereinen kuva on otettu Jinnah-kadulta, joka on aika-ajoin verrattavissa Tehranin Azadi-katuun. Jos haluat nähdä palavia autoja ja kiihkeitä demonstraatiota hyvän teekupin ääressä; tule meille! Demonstraatiot vaihtelevat sähkökatkojen aiheuttamasta mielipahasta aina Koraanin poltto provojen reaktioihin. Populaatiota löytyy kaupungista se lähes 20 miljoonaa, joten jokaiselle löytyy jotain. Viikon jännittävin yhteenotto käytiin kuitenkin Lahoressa, jossa hurjistuneet lakimiehet ottivat yhteen poliisin kanssa. ("Even media persons were not safe from the furious lawyers.. ")

Kävin sunnuntaina Karachi tourilla. Riksa alle ja suunta kohti tuntematonta. Täällä lisää kuvia.

Vetoomus Koraanin päivittämiseksi

Voisiko joku löytää hukatun papyruksen jostain Profeetta Muhammadin luolasta, jossa lukisi jotain vastaavaa:
”Oh behold: viikonloppu on tietysti kaksipäiväinen”.

Kuusipäiväinen työviikko on vielä kokematta, mutta voisin näppituntumalta sanoa, että se ei ole tehty länsimaissa kasvaneelle pullamössösukupolvelle. Päivät on täten aika työpainotteisia, mutta kun on mielekästä tekemistä niin ei haittaa. Duunikuvioista lisää myöhemmin, kun on parempi kuva mitä ne sisältää. Töiden jälkeen tulen aina talomme katolle fiilistelemään rukouskutsut ja katsomaan auringonlaskun.


Olimme lauantain kaverin läksiäsissä French Beachillä, Karachin lähettyvillä. Linkin takana muutama kuva sieltä. Koska lähtö Pakistaniin tuli itsellenikin aika nopeaa, niin en kerennyt hirveän paljon tutustua mm. maan ruokakulttuuriin. Jos siis olisin ottanut asioista selvää, niin tarjottua Niharia olisin välttänyt. Lehmän aivot eivät nimittäin olisi ollut ykkösvalinta hiukopalaksi. Tieto tuli vain liian myöhään.

ps. nyt mut voi tavoittaa txt viestitse +92 3242 52 8770

Allahin katseen alla

Terveisiä Indus-virran suistosta!

Indus, virta ja suisto eivät kuulosta erityisen kuivalta yhdistelmältä, varsinkin jos on seurannut edes välttävästi maailman menoa. Toisin on. Kolmen päivän jälkeen näin vihdoin ensimmäisen lätäkön, kun oltiin ensiksi kierretty lähes koko Karachin keskusta-alue. Eli vaikka tavara onkin halpaa täällä, en rupea ihan heti omaa arkkia rakentamaan. Tai mikä ikinä onkaan Koraanin vastaava tarina Nooalle.

Lähtään nyt liikkeelle aloitustekstissä siitä, mitä tämä blogi tulee sisältämään. (karsitaan tällä pois ensimmäiset lukijat). Lähdin reissun päälle tämän viikon maanantaina, ja takaisin tulen joskus. Maitojuna nousee Karachin lentokentältä n.3kk kuluttua ja ´täysin elämän realiteetteja ja vastuuta pakoileva´ -juna tulee Suomeen 11kk jälkeen. Luultavasti en halua olla kumpikaan näistä varoittavista esimerkeistä, joten valitsen kultaisen keskitien siltä väliltä. Takarajan asettaa ensi vuoden syyskuun alussa alkava gradusemma ja mahdollisesti töiden uupuessa, rahavarannot. Karachista itään –nimi voisi viitata siihen, että suuntaisin tiettyyn ilmansuuntaan täältä lähtiessäni. Näin saattaa hyvin ollakin. tiedä häntä.

Tällä hetkellä sijaitsen siis Pakistanin Karachissa, jolla on yksi maailman suurimmista keskusta-alueista. Sanomattakin on selvää, että kaupunki ottaa aikansa tutustua itseensä. Kolmeksi kuukaudeksi olen duuniin tänne tullut, joten aikaa on. Tarkemmin sanottuna istun oman huoneeni sängyllä, joka sijaitsee Zamzama kadun varrella. Alue on hyvin turvallinen ja eliitin shoppailu”mekka”(määhän viljelen näitä islam-läppiä huolestuttavan sujuvasti). Asun tämän kolmen kuukauden ajan opiskelijajärjestö AIESECin harjottelijakämpässä. Meillä on kaksi asuntoa vuokrattuna, jossa kumpaisessakin asuu n. 5 henkeä.

Toinen hyvä puoli ko. asuinalueessa on työpaikan läheisyys. Aloitin siis duunit paikallisessa mainostoimistossa RG Blue Communications:ssa, joka sijaitsee n. 2min kävelymatkan päässä. Vaikka en ajatellut vielä käsitellä toimenkuvaani tarkemmin, niin voin jo väittää että voittaa Australian teurastamot.

-Otso