Teema mikä nousee varmasti monelle mieleen ajatellessa Pakistania on turvallisuus, tai sen puute. Mikä on kuitenkin tärkeää täällä asuessa on ymmärtää paikalliset riskit ja että osaa jaotella syyt erinäisiin ongelmiin jotka ovat valitettavasti arkipäivää. Näiden avulla riskit pystyy minimoimaan; valitettavasti Karachin tapauksessa tämä ei vielä takaa turvallisuutta.
Koska en ole tullut tänne kiillottamaan Pakistanin julkisuuskuvaa, vaan kertomaan juuri niin kuin maan itse näen, niin voin kertoa asioista oikeilla sanoilla. Ei Karachissa järin turvallista ole. Piste. Jotta voin lisätä hieman painoarvoa tälle argumentille, niin kerron henkilökohtaisen kokemuksen kuukauden takaa. Oli synkkä ja myrskyi.. itse asiassa ei ollut, vaan alkuilta omalla kotikadulla, kun olin kävelemässä kohti lähikahvilaa. Noin kolmen korttelin matka olisi voinut osoittautua hieman pidemmäksi reissuksi, kun keskellä jalkakäytävää jamppa nostaa aseen esiin ja lataa sen. Kun aseen piippu alkaa laskea minua kohti niin itse olen släbäreilläni juossut jo kulman taa. Luultavasti herra oli innokkaasti minun kännykkäni perässä. Karachissa nimittäin tapahtuu 3000 raportoitua kännykkäriistoa per kuukausi. Eilen sain hauskan viestin kännykkäoperaattoriltani joka on alkanut tarjota palvelua vastaavan kohtalon kokeneille; varmuuskopiopuhelinluettelo jonne voi tallentaa omat kontaktit.
Niin, ikuisuuskysymys on kannattaako näitä tapauksista edes kertoa, mutta koska tällä hetkellä sijaitsen 34h junamatkan päässä ko. paikasta - alueella joka ei kärsi vastaavasta ongelmasta - niin päätin kertoa Karachista sellaisenaan kuin sen koin.
Suurin ongelma tuntuu olevan poliittisten puolueiden väliset kahinat, jota joudutaan rahoittamaan rikollisuudella. Paras tilannekuvaus jonka olen kuullut on ”poliittisten puolueiden tukema jengisota”. Karachi on Pakistanin keskus mitä tulee rahaliikenteeseen: n. 70% maan BKT:sta tulee tältä alueelta. Kultaryntäys-efektin takia kaupunkiin on virrannut köyhiä Pashtuja luoteis-Pakistanista, ja kaupungin asukasmäärä on räjähtänyt käsistä. Sanomattakin on selvää, että kaupunkisuunnittelua ei ole nimeksikään, joten hökkelikylälinjasto jatkuu pitkälle pohjois-Karachiin. Pashtuja on tästä kaupungista iso osa ja heillä on täällä yksi selkeä puolue edustamassa heidän etujaan: Awami National Party, ANP. Toinen suuri puolue kaupungissa on MQM, joka edustaa taasen hieman korkeamman tuloluokan ja urdua (paikallinen kieli) puhuvien ihmisten etuja. Ennen ihmismassan ryntäystä Karachiin monet alueet olivat urdua puhuvien hallussa, ja nyt kun Pashtut ovat suunnanneet etelään, on alueiden hallussapidosta syntynyt ristiriitoja.(Check al-Jazeeran raportti aiheesta) Poliiseilla on tässä kylässä hyvin vähän voimaa pitää yllä rauhaa. Paikalliset luottavat mieluimmin omiin vaikutusaltaisiin kontakteihin, ja lähes kaikki rikokset voidaan kuitata tuntemalla oikea henkilö. Kohtaamani pyssysankarin olisi MQM-puolue vapauttanut vielä samana iltana, jos kukaan lähellä olevista poliiseista olisi välittänyt/pystynyt edes tehdä asialle jotain.
Tilastot on tilastoja, mutta Karachin turvallisuustilanteesta löytyy joka päivä paikallisen lehden sivulta hyvä kuvaus. Rikokset näytetään kartalla, ja kuvatekstit sisältää parasta keltaisen lehdistön materiaalia.
Kaupunki itsessään on varsin kiehtova, vapaamielinen ja sisältää valtavasti nähtävää, mutta koska Karachilla on mielestäni yllään ”turvattomuuden aura”, niin vapaa vaeltaminen ja päätön tutkiskelu on valitettavan hankalaa. Niille monille illoille, kun kaupunki oli lähes autio levottomuuksien pelossa ja linnoittautuminen kotiseinien sisälle oli suotavaa, olin onneksi löytänyt useita loistavia ystäviä. Kiitos heille että tekivät ajastani Karachissa onnistuneen. Eli vaikka blogipostaus sisälsikin Karachin aikamoisen lyttäämisen, niin mitään negatiivista päätöksestäni lähteä kokeilemaan siipieni kestävyyttä Karachiin en keksi.
Siivet kestivät ja jatkavat nyt kannattelua kohti Himalajan vuoristoa. (Pohjoinen alue, jonne olen suuntaamassa, on tunnettu vieraanvaraisuudestaan ja turvallinen alue reissata. )
