Howdy ho!
Indonesia check.
Tässä muutama Folke West -hetkeni taltioituna.
Ensimmäinen video on purkautuvan tulivuoren juurelta Jaavan saarelta. Mt Bromo on vuoren nimi, ja olihan vakuuttava näky.
">
Ainakin englanninkieltä äidinkielenään puhuvalle Java on lähes synonyymi kahville. Suomenkielisille ehkä mokka ajaa saman idean, joka wikipedia skouttauksen jälkeen paljastui kaupungiksi Jemenissä (Mocha). Alunperin päätin suunnata Jaavalle osaksi juuri kahvin takia, mutta energiatasoa ei tarvinnut pitää ylhäällä keinotekoisesti, vaan maisemat ja luonnon tarjoamat näytökset saivat minut unohtamaan koko kahvin. Onneksi ennen maasta poistumista muistin alkuperäisen suunnitelman ja siitä syntyikin seuraava video:
tiistai 1. maaliskuuta 2011
lauantai 5. helmikuuta 2011
Tutkan alapuolella
Matkustelun 101: Jos kerran olet päättänyt reissata pidempään, niin pistä linjat poikki muuhun maailmaan ainakin hetkeksi.
Erinäisten syiden takia (toisinaan vain halutti hiljentyä Himalajan rauhallisuuden keskellä, toisinaan olin aivan jäässä viikon putkeen ja toisinaan kännykkä oli hindujen hallinnassa) johtojen kiinnittäminen takaisin otti aikansa. Nyt kun olen kuitenkin jo viikon ollut Kuala Lumpurin ja Singaporen ilmaisten langattomien verkkojen äärellä, niin maailma on taas näppäimistöllä. Tosin suosittelen kyllä kaikille: menkää netin ulottumattomiin ja hukatkaa kännykän laturi; on vapauttavaa. (mainitkaa kuitenkin näistä asioista ensin vanhemmillenne, koska valitettava ’kokoaikaisen tavoitettavuuden’ ajatus on vallannut myös vanhempiemme mielet).
Wrap-uppia Pakistanista.
Mahtava maa reissata! Ei kovin montaa maakolkkaa enää löydy jossa saa matkata täysin vain kantaväestön seassa. Kun Karachista lähdin, niin ensimmäisen travellaajan näin vasta lähes kuukauden jälkeen Lahoressa. Ja sitten tämä turvallisuus-aspekti: otetaan kahden saman lähihistorian omaavan maan vertailu, eli Intian ja Pakistanin. Pakistanissa on vain yksinkertaisesti huomattavasti turvallisempi olo. Ihmiset haluavat auttaa sinua ihan vieraan auttamisen ilosta. Mielikuvat on mitä on, mutta tunnelma mikä ko. maissa vallitsee niin Pakistan ja Intia eivät edes sijoitu samalle janalle.
Reissasin Karachista 34h junalla pohjoiseen, josta hetken levähdettyä jatkoin bussilla 24h Himalajan läpi Gilgitiin. Kyseinen bussireissu yön läpi oli ehkä kaunein hetki minkä oon reissatessa kokenut. Täysikuun avittamana näkyneet silhuetit Himalajan vuoristosta; lähimmät vuoret tummempana ja kaukaisemmat haalealla hämärällä valaistuna. Bussi vaelsi serpenttinä vuoren rinteitä, seuraten alapuolella noin 300 metrin pudotuksen jälkeen virtaavaa Indus-jokea. Vain noin puoli vuotta sitten tulvinut joki ei antanut mitään vihjeitä tapahtuneesta, vain tasaisin väliajoin sijainneet YK:n avustusteltat muistuttivat menneestä. Vähän väliä uskalsin ummistaa silmäni, vaikka kuskin ”inshallah”-ajotyyli olikin suoranpudotuksen takia hieman jännittävää. Poliisisaattueet turvasivat matkamme kuitenkin tietyillä pätkillä vaanivilta maantierosvoilta.
Pohjoisessa hytisin joulun lähes -20C pakkasessa. Periaatteessahan moinen kylmätila pitäisi kestää, mutta kun alueen talot eivät ole lämmitettyjä millään, vaan sisällä oli jopa kylmempi. Yöt selviydyin höyheniä ulospuskevan makuupussin ja kuumavesipullon avulla. Upea kokemus kuitenkin viettää aikaa kirjaimellisesti Himalajan keskellä.
Pienen pohdinnan jälkeen päätin matkata Peshawariin. Peshawar on nyt ehkä astetta hämärämpään suuntaan menevä kaupunki. Räjähdyksiä tapahtuu uutisten mukaan lähes joka viikko, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Peshawar nyt vain sijaitsee lähellä heimoalueita, ja n. 50km Afganistanin rajaa, joten kaikki lähialueen tapahtumat yleensä kerrotaan Peshawar-otsikon alla. (Obaman tuleva Peshawar vierailu luultavimmin ei ole kuitenkaan ihan paras idea).
Pakistaniin yhdistyy mielessäni sellaiset adjektiivit kuin mielenkiintoinen, tutkimaton ja ihmisiänkunnioittava kulttuuri. Intia on taasen kliseinen matkakohde, tutkittu ja ihmisiä keskiarvollisesti ei voisi vähempää kiinnostaa sinun mielipiteet maailmasta tai heitä kertoa omia ajatuksia. Olen nyt kriittisellä päällä joten teksti on tämän tyylistä. Lähetän myös viestin Intian matkaa suunnitteleville: menkää muualle! Sinua voidaan jopa kunnioittaa jossain (shocker!) muualla. Intia saattaa toimia ajatuksentasolla mukavana välivaiheena kyllästyttyä kaakkois-Aasian rantaelämään, mutta suosittelen ottamaan askeleen tuntemattomaan ja kokeilemaan esim. Pakistania tai vaihtoehtoisesti Irania.
On jännä huomata kuinka tunnelma muuttuu noin 200m kävelyn jälkeen Pakistanin ja Intian raja-asemalla. Saavuin Pakistanin puoleiselle rajalle tehdäkseni pienen teetestin: chai-off. Ideana oli vertailla teen hyvyyttä rajojen molemmin puolin, mutta loppukaneettiin sainkin yllättäviä faktoreita jotka eivät olleet mukana testiin lähdettäessä. Pakistanin puolella nautin, asteikolla 1-10, kasimiinus arvoisen teeni ja jäin vielä juttelemaan paikallisille niitä näitä. Seuraavaksi rajan yli. Intian puolella portin jälkeen odotti massa palvelujaan aggressiivisesti tyrkyttäviä taksikuskeja, jotka ohitin kuitenkin sulavasti. Odotin innolla päästessäni vihdoin kunnon masala chai:n ääreen, ja oikeassa olin: ysipuoli! Oikea Intia paljastuu vasta kun olen maksamassa. Tarjoilijapoika yrittää vedättää kolminkertaista ylihintaa teestä. Johtaja paikalle, joka toteaa minun olevani oikeassa. Toista vastaava asennoituminen tuntemattomaan koko miljardiväestön kanssa lähes kolmen viikon ajan 24h per päivä ja voitte ymmärtää miksi Intia ei herätä järin sympaattisia ajatuksia. Chai-off:n tulos on siis että Intia vei teekisan, mutta Pakistan voittaa lähes kaikessa muussa. Eikä vähiten tunnelmassa ja ihmisten ystävällisyydessä.
Poikkeuksiakin löytyy Intiasta: sain matkata reippaammanpuoleisesti ja hankkia vielä yhden ylimääräisen leiman passiini jotta löysin pelastuksen Intian sisältä. Sikkimin osavaltio. Koillis-Intian pelastus heikkohermoiselle reissaajalle. Sikkim sijaitsee Bhutanin, Nepalin ja Tiibetin välissä. Maailman valtiosympaattisuuskisassa kolmikko olisi varmasti top5:ssä kaikki. Kuka keksii pahaa sanottavaa noista kolmesta? Sympaattinen oli myös Sikkim, joka oli vielä vuoteen 1975 asti itsenäinen kuningaskunta.
Koska tässä nyt ollaan kuitenkin puoli valittu selkeästi, niin sanottakoon että ei Sikkimkään vetänyt vertoja Pakistanin Himalajalle.
Alla videot, mitkä kokosin matkastani Pakistanissa ja Intiassa.
Intia:
Pakistan:
Erinäisten syiden takia (toisinaan vain halutti hiljentyä Himalajan rauhallisuuden keskellä, toisinaan olin aivan jäässä viikon putkeen ja toisinaan kännykkä oli hindujen hallinnassa) johtojen kiinnittäminen takaisin otti aikansa. Nyt kun olen kuitenkin jo viikon ollut Kuala Lumpurin ja Singaporen ilmaisten langattomien verkkojen äärellä, niin maailma on taas näppäimistöllä. Tosin suosittelen kyllä kaikille: menkää netin ulottumattomiin ja hukatkaa kännykän laturi; on vapauttavaa. (mainitkaa kuitenkin näistä asioista ensin vanhemmillenne, koska valitettava ’kokoaikaisen tavoitettavuuden’ ajatus on vallannut myös vanhempiemme mielet).
Wrap-uppia Pakistanista.
Mahtava maa reissata! Ei kovin montaa maakolkkaa enää löydy jossa saa matkata täysin vain kantaväestön seassa. Kun Karachista lähdin, niin ensimmäisen travellaajan näin vasta lähes kuukauden jälkeen Lahoressa. Ja sitten tämä turvallisuus-aspekti: otetaan kahden saman lähihistorian omaavan maan vertailu, eli Intian ja Pakistanin. Pakistanissa on vain yksinkertaisesti huomattavasti turvallisempi olo. Ihmiset haluavat auttaa sinua ihan vieraan auttamisen ilosta. Mielikuvat on mitä on, mutta tunnelma mikä ko. maissa vallitsee niin Pakistan ja Intia eivät edes sijoitu samalle janalle.
Reissasin Karachista 34h junalla pohjoiseen, josta hetken levähdettyä jatkoin bussilla 24h Himalajan läpi Gilgitiin. Kyseinen bussireissu yön läpi oli ehkä kaunein hetki minkä oon reissatessa kokenut. Täysikuun avittamana näkyneet silhuetit Himalajan vuoristosta; lähimmät vuoret tummempana ja kaukaisemmat haalealla hämärällä valaistuna. Bussi vaelsi serpenttinä vuoren rinteitä, seuraten alapuolella noin 300 metrin pudotuksen jälkeen virtaavaa Indus-jokea. Vain noin puoli vuotta sitten tulvinut joki ei antanut mitään vihjeitä tapahtuneesta, vain tasaisin väliajoin sijainneet YK:n avustusteltat muistuttivat menneestä. Vähän väliä uskalsin ummistaa silmäni, vaikka kuskin ”inshallah”-ajotyyli olikin suoranpudotuksen takia hieman jännittävää. Poliisisaattueet turvasivat matkamme kuitenkin tietyillä pätkillä vaanivilta maantierosvoilta.
Pohjoisessa hytisin joulun lähes -20C pakkasessa. Periaatteessahan moinen kylmätila pitäisi kestää, mutta kun alueen talot eivät ole lämmitettyjä millään, vaan sisällä oli jopa kylmempi. Yöt selviydyin höyheniä ulospuskevan makuupussin ja kuumavesipullon avulla. Upea kokemus kuitenkin viettää aikaa kirjaimellisesti Himalajan keskellä.
Pienen pohdinnan jälkeen päätin matkata Peshawariin. Peshawar on nyt ehkä astetta hämärämpään suuntaan menevä kaupunki. Räjähdyksiä tapahtuu uutisten mukaan lähes joka viikko, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Peshawar nyt vain sijaitsee lähellä heimoalueita, ja n. 50km Afganistanin rajaa, joten kaikki lähialueen tapahtumat yleensä kerrotaan Peshawar-otsikon alla. (Obaman tuleva Peshawar vierailu luultavimmin ei ole kuitenkaan ihan paras idea).
Pakistaniin yhdistyy mielessäni sellaiset adjektiivit kuin mielenkiintoinen, tutkimaton ja ihmisiänkunnioittava kulttuuri. Intia on taasen kliseinen matkakohde, tutkittu ja ihmisiä keskiarvollisesti ei voisi vähempää kiinnostaa sinun mielipiteet maailmasta tai heitä kertoa omia ajatuksia. Olen nyt kriittisellä päällä joten teksti on tämän tyylistä. Lähetän myös viestin Intian matkaa suunnitteleville: menkää muualle! Sinua voidaan jopa kunnioittaa jossain (shocker!) muualla. Intia saattaa toimia ajatuksentasolla mukavana välivaiheena kyllästyttyä kaakkois-Aasian rantaelämään, mutta suosittelen ottamaan askeleen tuntemattomaan ja kokeilemaan esim. Pakistania tai vaihtoehtoisesti Irania.
On jännä huomata kuinka tunnelma muuttuu noin 200m kävelyn jälkeen Pakistanin ja Intian raja-asemalla. Saavuin Pakistanin puoleiselle rajalle tehdäkseni pienen teetestin: chai-off. Ideana oli vertailla teen hyvyyttä rajojen molemmin puolin, mutta loppukaneettiin sainkin yllättäviä faktoreita jotka eivät olleet mukana testiin lähdettäessä. Pakistanin puolella nautin, asteikolla 1-10, kasimiinus arvoisen teeni ja jäin vielä juttelemaan paikallisille niitä näitä. Seuraavaksi rajan yli. Intian puolella portin jälkeen odotti massa palvelujaan aggressiivisesti tyrkyttäviä taksikuskeja, jotka ohitin kuitenkin sulavasti. Odotin innolla päästessäni vihdoin kunnon masala chai:n ääreen, ja oikeassa olin: ysipuoli! Oikea Intia paljastuu vasta kun olen maksamassa. Tarjoilijapoika yrittää vedättää kolminkertaista ylihintaa teestä. Johtaja paikalle, joka toteaa minun olevani oikeassa. Toista vastaava asennoituminen tuntemattomaan koko miljardiväestön kanssa lähes kolmen viikon ajan 24h per päivä ja voitte ymmärtää miksi Intia ei herätä järin sympaattisia ajatuksia. Chai-off:n tulos on siis että Intia vei teekisan, mutta Pakistan voittaa lähes kaikessa muussa. Eikä vähiten tunnelmassa ja ihmisten ystävällisyydessä.
Poikkeuksiakin löytyy Intiasta: sain matkata reippaammanpuoleisesti ja hankkia vielä yhden ylimääräisen leiman passiini jotta löysin pelastuksen Intian sisältä. Sikkimin osavaltio. Koillis-Intian pelastus heikkohermoiselle reissaajalle. Sikkim sijaitsee Bhutanin, Nepalin ja Tiibetin välissä. Maailman valtiosympaattisuuskisassa kolmikko olisi varmasti top5:ssä kaikki. Kuka keksii pahaa sanottavaa noista kolmesta? Sympaattinen oli myös Sikkim, joka oli vielä vuoteen 1975 asti itsenäinen kuningaskunta.
Koska tässä nyt ollaan kuitenkin puoli valittu selkeästi, niin sanottakoon että ei Sikkimkään vetänyt vertoja Pakistanin Himalajalle.
Alla videot, mitkä kokosin matkastani Pakistanissa ja Intiassa.
Intia:
Pakistan:
maanantai 20. joulukuuta 2010
Survived Karachi, Sep-Dec 2010
Tämän tekstin päätin julkaista vasta Karachista lähdettyäni, joten nyt kun olen kääntänyt sen sivun elämästäni taakseni niin annetaan mennä.
Teema mikä nousee varmasti monelle mieleen ajatellessa Pakistania on turvallisuus, tai sen puute. Mikä on kuitenkin tärkeää täällä asuessa on ymmärtää paikalliset riskit ja että osaa jaotella syyt erinäisiin ongelmiin jotka ovat valitettavasti arkipäivää. Näiden avulla riskit pystyy minimoimaan; valitettavasti Karachin tapauksessa tämä ei vielä takaa turvallisuutta.
Koska en ole tullut tänne kiillottamaan Pakistanin julkisuuskuvaa, vaan kertomaan juuri niin kuin maan itse näen, niin voin kertoa asioista oikeilla sanoilla. Ei Karachissa järin turvallista ole. Piste. Jotta voin lisätä hieman painoarvoa tälle argumentille, niin kerron henkilökohtaisen kokemuksen kuukauden takaa. Oli synkkä ja myrskyi.. itse asiassa ei ollut, vaan alkuilta omalla kotikadulla, kun olin kävelemässä kohti lähikahvilaa. Noin kolmen korttelin matka olisi voinut osoittautua hieman pidemmäksi reissuksi, kun keskellä jalkakäytävää jamppa nostaa aseen esiin ja lataa sen. Kun aseen piippu alkaa laskea minua kohti niin itse olen släbäreilläni juossut jo kulman taa. Luultavasti herra oli innokkaasti minun kännykkäni perässä. Karachissa nimittäin tapahtuu 3000 raportoitua kännykkäriistoa per kuukausi. Eilen sain hauskan viestin kännykkäoperaattoriltani joka on alkanut tarjota palvelua vastaavan kohtalon kokeneille; varmuuskopiopuhelinluettelo jonne voi tallentaa omat kontaktit.
Niin, ikuisuuskysymys on kannattaako näitä tapauksista edes kertoa, mutta koska tällä hetkellä sijaitsen 34h junamatkan päässä ko. paikasta - alueella joka ei kärsi vastaavasta ongelmasta - niin päätin kertoa Karachista sellaisenaan kuin sen koin.
Suurin ongelma tuntuu olevan poliittisten puolueiden väliset kahinat, jota joudutaan rahoittamaan rikollisuudella. Paras tilannekuvaus jonka olen kuullut on ”poliittisten puolueiden tukema jengisota”. Karachi on Pakistanin keskus mitä tulee rahaliikenteeseen: n. 70% maan BKT:sta tulee tältä alueelta. Kultaryntäys-efektin takia kaupunkiin on virrannut köyhiä Pashtuja luoteis-Pakistanista, ja kaupungin asukasmäärä on räjähtänyt käsistä. Sanomattakin on selvää, että kaupunkisuunnittelua ei ole nimeksikään, joten hökkelikylälinjasto jatkuu pitkälle pohjois-Karachiin. Pashtuja on tästä kaupungista iso osa ja heillä on täällä yksi selkeä puolue edustamassa heidän etujaan: Awami National Party, ANP. Toinen suuri puolue kaupungissa on MQM, joka edustaa taasen hieman korkeamman tuloluokan ja urdua (paikallinen kieli) puhuvien ihmisten etuja. Ennen ihmismassan ryntäystä Karachiin monet alueet olivat urdua puhuvien hallussa, ja nyt kun Pashtut ovat suunnanneet etelään, on alueiden hallussapidosta syntynyt ristiriitoja.(Check al-Jazeeran raportti aiheesta) Poliiseilla on tässä kylässä hyvin vähän voimaa pitää yllä rauhaa. Paikalliset luottavat mieluimmin omiin vaikutusaltaisiin kontakteihin, ja lähes kaikki rikokset voidaan kuitata tuntemalla oikea henkilö. Kohtaamani pyssysankarin olisi MQM-puolue vapauttanut vielä samana iltana, jos kukaan lähellä olevista poliiseista olisi välittänyt/pystynyt edes tehdä asialle jotain.
Tilastot on tilastoja, mutta Karachin turvallisuustilanteesta löytyy joka päivä paikallisen lehden sivulta hyvä kuvaus. Rikokset näytetään kartalla, ja kuvatekstit sisältää parasta keltaisen lehdistön materiaalia.
Kaupunki itsessään on varsin kiehtova, vapaamielinen ja sisältää valtavasti nähtävää, mutta koska Karachilla on mielestäni yllään ”turvattomuuden aura”, niin vapaa vaeltaminen ja päätön tutkiskelu on valitettavan hankalaa. Niille monille illoille, kun kaupunki oli lähes autio levottomuuksien pelossa ja linnoittautuminen kotiseinien sisälle oli suotavaa, olin onneksi löytänyt useita loistavia ystäviä. Kiitos heille että tekivät ajastani Karachissa onnistuneen. Eli vaikka blogipostaus sisälsikin Karachin aikamoisen lyttäämisen, niin mitään negatiivista päätöksestäni lähteä kokeilemaan siipieni kestävyyttä Karachiin en keksi.
Siivet kestivät ja jatkavat nyt kannattelua kohti Himalajan vuoristoa. (Pohjoinen alue, jonne olen suuntaamassa, on tunnettu vieraanvaraisuudestaan ja turvallinen alue reissata. )
Teema mikä nousee varmasti monelle mieleen ajatellessa Pakistania on turvallisuus, tai sen puute. Mikä on kuitenkin tärkeää täällä asuessa on ymmärtää paikalliset riskit ja että osaa jaotella syyt erinäisiin ongelmiin jotka ovat valitettavasti arkipäivää. Näiden avulla riskit pystyy minimoimaan; valitettavasti Karachin tapauksessa tämä ei vielä takaa turvallisuutta.
Koska en ole tullut tänne kiillottamaan Pakistanin julkisuuskuvaa, vaan kertomaan juuri niin kuin maan itse näen, niin voin kertoa asioista oikeilla sanoilla. Ei Karachissa järin turvallista ole. Piste. Jotta voin lisätä hieman painoarvoa tälle argumentille, niin kerron henkilökohtaisen kokemuksen kuukauden takaa. Oli synkkä ja myrskyi.. itse asiassa ei ollut, vaan alkuilta omalla kotikadulla, kun olin kävelemässä kohti lähikahvilaa. Noin kolmen korttelin matka olisi voinut osoittautua hieman pidemmäksi reissuksi, kun keskellä jalkakäytävää jamppa nostaa aseen esiin ja lataa sen. Kun aseen piippu alkaa laskea minua kohti niin itse olen släbäreilläni juossut jo kulman taa. Luultavasti herra oli innokkaasti minun kännykkäni perässä. Karachissa nimittäin tapahtuu 3000 raportoitua kännykkäriistoa per kuukausi. Eilen sain hauskan viestin kännykkäoperaattoriltani joka on alkanut tarjota palvelua vastaavan kohtalon kokeneille; varmuuskopiopuhelinluettelo jonne voi tallentaa omat kontaktit.
Niin, ikuisuuskysymys on kannattaako näitä tapauksista edes kertoa, mutta koska tällä hetkellä sijaitsen 34h junamatkan päässä ko. paikasta - alueella joka ei kärsi vastaavasta ongelmasta - niin päätin kertoa Karachista sellaisenaan kuin sen koin.
Suurin ongelma tuntuu olevan poliittisten puolueiden väliset kahinat, jota joudutaan rahoittamaan rikollisuudella. Paras tilannekuvaus jonka olen kuullut on ”poliittisten puolueiden tukema jengisota”. Karachi on Pakistanin keskus mitä tulee rahaliikenteeseen: n. 70% maan BKT:sta tulee tältä alueelta. Kultaryntäys-efektin takia kaupunkiin on virrannut köyhiä Pashtuja luoteis-Pakistanista, ja kaupungin asukasmäärä on räjähtänyt käsistä. Sanomattakin on selvää, että kaupunkisuunnittelua ei ole nimeksikään, joten hökkelikylälinjasto jatkuu pitkälle pohjois-Karachiin. Pashtuja on tästä kaupungista iso osa ja heillä on täällä yksi selkeä puolue edustamassa heidän etujaan: Awami National Party, ANP. Toinen suuri puolue kaupungissa on MQM, joka edustaa taasen hieman korkeamman tuloluokan ja urdua (paikallinen kieli) puhuvien ihmisten etuja. Ennen ihmismassan ryntäystä Karachiin monet alueet olivat urdua puhuvien hallussa, ja nyt kun Pashtut ovat suunnanneet etelään, on alueiden hallussapidosta syntynyt ristiriitoja.(Check al-Jazeeran raportti aiheesta) Poliiseilla on tässä kylässä hyvin vähän voimaa pitää yllä rauhaa. Paikalliset luottavat mieluimmin omiin vaikutusaltaisiin kontakteihin, ja lähes kaikki rikokset voidaan kuitata tuntemalla oikea henkilö. Kohtaamani pyssysankarin olisi MQM-puolue vapauttanut vielä samana iltana, jos kukaan lähellä olevista poliiseista olisi välittänyt/pystynyt edes tehdä asialle jotain.
Tilastot on tilastoja, mutta Karachin turvallisuustilanteesta löytyy joka päivä paikallisen lehden sivulta hyvä kuvaus. Rikokset näytetään kartalla, ja kuvatekstit sisältää parasta keltaisen lehdistön materiaalia.
Kaupunki itsessään on varsin kiehtova, vapaamielinen ja sisältää valtavasti nähtävää, mutta koska Karachilla on mielestäni yllään ”turvattomuuden aura”, niin vapaa vaeltaminen ja päätön tutkiskelu on valitettavan hankalaa. Niille monille illoille, kun kaupunki oli lähes autio levottomuuksien pelossa ja linnoittautuminen kotiseinien sisälle oli suotavaa, olin onneksi löytänyt useita loistavia ystäviä. Kiitos heille että tekivät ajastani Karachissa onnistuneen. Eli vaikka blogipostaus sisälsikin Karachin aikamoisen lyttäämisen, niin mitään negatiivista päätöksestäni lähteä kokeilemaan siipieni kestävyyttä Karachiin en keksi.
Siivet kestivät ja jatkavat nyt kannattelua kohti Himalajan vuoristoa. (Pohjoinen alue, jonne olen suuntaamassa, on tunnettu vieraanvaraisuudestaan ja turvallinen alue reissata. )
torstai 16. joulukuuta 2010
Normipäivä
Elossa.
Lähes kolme kuukautta on elämää Pakistanin islamilaisessa tasavallassa takana, ja arkipäivät ovat hyvinkin rutiininomaisia. Tekemistä on kuitenkin riittänyt sen verran, että vapaa-aika on käytetty muualla kuin koneen äärellä kertoen normipäivästä. Tähän päivään asti siis.
Töihin kävelen korttelin päähän noin kymmenen aikaan aamulla, joustavalla aikataululla koska puhutaan kuitenkin Pakistanista. Duunipäivä on yleensä hyvinkin vaihteleva; yleensä töihin mennessä mitään tarkempaa tietoa tulevista työtehtävistä ei ole. Asiakkaiden varassa kun ollaan, ja viikkoa pidempiä toimeksiantoja on harvoin. Kun työtehtäviä delegoidaan minulle, niin reagointiaikaa ei hirveämmin ole. Intuitioon, maalaisjärkeen ja hyvin argumentoituihin mielipiteisiin luottaen pääsee täällä pitkälle. Ihmisten välisillä suhteilla on suuri merkitys täällä menestyäkseen. Piirit ovat yllättävän pienet, vaikka kyseessä on 20 miljoonainen kaupunki.
Tänne tullessa sain kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: creative tai strategic markkinointiosasto. Päätin, että koska tänne asti on tultu, niin miksi en kokeilisi jotain täysin uutta. Valitsin siis ”luovan” osaston, vaikka alkuun jännittikin toimia alan ammattilaisten keskellä, eikä varsinaista koulutusta moiseen ole; syteen tai saveen. En nyt tiedä kumpi (vai onko kumpikaan?), sysi tai savi, on näistä se positiivinen lopputulema, mutta olen todella iloinen että valitsin erilaisen tien kuin olisin koto-Suomessa valinnut.
Lauantaina on viimeinen työpäivä RG Blue Communications -firmassa, ja nyt voin todeta, että oon todella onnellinen että otin haasteen vastaan. Olen päässyt kokemaan lähes koko mainostoimistotyön tehtävien spektrin, aina ensimmäisestä asiakastapaamisesta valmiiseen palveluun (olkoot sitten esim. tv-mainos Cheetos-sipseille tai markkinointistrategia toimintaa aloittelevalle energiayhtiölle). Absurdeinta oli nähdä lehmistä ottamani kuvat kadunvarrella massiivisessa printtimainoksessa Eid al-Adha:n aikaan. Moni työtehtävä on ollut taustatyötä, jonka avulla on helpompi lähestyä asiakaita. Olen mm. tehnyt taustatutkimusta, miten eri värit käsitetään Pakistanissa ja näytellyt tekstiilifirman B2B-tarkoituksiin tuotetussa dokumentissa.
Tässä hieman sneak preview:tä RG Blue:n mainoksista:
---
Tänne tullessa oma tietämykseni Pakistanista, ja tulevista työtehtävistä vielä vähemmän, oli hyvin hutera. Ennakkoluulot yritin jättää matkalle kävellessäni Tampereen Järvensivulta bussiasemalle, ja hyvä niin sillä harva ennakkoluulo on osoittautunut todeksi. Kumotaan siis muutamia ennakkoluuloja: Pakistan, varsinkaan Karachi, ei ole vain ja ainoastaan köyhyyttä. Oikeastaan täysin päinvastoin. Verotus on hyvin löysää, ja varsinkin rikkaat voivat luistaa helposti velvollisuuksistaan, joten äärimmäistä rikkautta löytyy todella paljon.
Kontrolli ei ole Karachissa Iranin tasoista mullahien ylivaltaa, vaan täällä raha puhuu. Ihmiset tykkäävät sanoa, että Karachissa on kaikki mahdollista. Itse en erityisemmin perusta moisesta ”vapaudesta”, joka heidän puheissa tuntuu tarkoittavan lähinnä auktoriteettien voimattomuutta esim. vangita vaikutusvaltaisia/rikkaita henkilöitä, vaikka kyseessä olisi kuinka vakava rikos. Ja jos satut tuntemaan oikeita henkilöitä, niin taivas on rajana (tai DHA, eli Defence Housing Authority maarajat, joka erottaa köyhät rikkaista hyvinkin konkreettisesti Karachissa). Itse asiassa DHA:n raja kertoo hienosti maan tilanteesta, sillä Pakistanin keskiluokka on kuin kartalle piirretty DHA:n viiva. Kuvitteellinen.
Pääsimme kansallisen sanomalehden sivuille.
Itse jatkan high-life elämää vielä hetken, ennen kuin suuntaan rinkan kanssa pölyisille teille. Toissa viikonloppuna kävelin punaista mattoa pitkin Lipposen käteltäväksi itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Ennakkoa tulevasta ylipäälliköstä? Ehei, vaan Osmo ”Paavon veli” Lipponen otti Pakistanin suurlähettilään ominaisuudessa minut vastaan Islamabadissa pidetyissä juhlissa. Kättelyn jälkeen siirryin nopeasti kyynärpäätaktiikalla tiskille ottamaan kiinni kaiken sen 3kk aikana menetetyn punaviinin jota olen kaivannut. Porttien sisällä Pakistanissa lähes kaikki on mahdollista; myös possu ja turun sinappi.
ps. haluaisitte tai ette, tästä eteenpäin tekstejä tulee huomattavasti tiheämpää.
Lähes kolme kuukautta on elämää Pakistanin islamilaisessa tasavallassa takana, ja arkipäivät ovat hyvinkin rutiininomaisia. Tekemistä on kuitenkin riittänyt sen verran, että vapaa-aika on käytetty muualla kuin koneen äärellä kertoen normipäivästä. Tähän päivään asti siis.
Töihin kävelen korttelin päähän noin kymmenen aikaan aamulla, joustavalla aikataululla koska puhutaan kuitenkin Pakistanista. Duunipäivä on yleensä hyvinkin vaihteleva; yleensä töihin mennessä mitään tarkempaa tietoa tulevista työtehtävistä ei ole. Asiakkaiden varassa kun ollaan, ja viikkoa pidempiä toimeksiantoja on harvoin. Kun työtehtäviä delegoidaan minulle, niin reagointiaikaa ei hirveämmin ole. Intuitioon, maalaisjärkeen ja hyvin argumentoituihin mielipiteisiin luottaen pääsee täällä pitkälle. Ihmisten välisillä suhteilla on suuri merkitys täällä menestyäkseen. Piirit ovat yllättävän pienet, vaikka kyseessä on 20 miljoonainen kaupunki.
Tänne tullessa sain kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: creative tai strategic markkinointiosasto. Päätin, että koska tänne asti on tultu, niin miksi en kokeilisi jotain täysin uutta. Valitsin siis ”luovan” osaston, vaikka alkuun jännittikin toimia alan ammattilaisten keskellä, eikä varsinaista koulutusta moiseen ole; syteen tai saveen. En nyt tiedä kumpi (vai onko kumpikaan?), sysi tai savi, on näistä se positiivinen lopputulema, mutta olen todella iloinen että valitsin erilaisen tien kuin olisin koto-Suomessa valinnut.
Lauantaina on viimeinen työpäivä RG Blue Communications -firmassa, ja nyt voin todeta, että oon todella onnellinen että otin haasteen vastaan. Olen päässyt kokemaan lähes koko mainostoimistotyön tehtävien spektrin, aina ensimmäisestä asiakastapaamisesta valmiiseen palveluun (olkoot sitten esim. tv-mainos Cheetos-sipseille tai markkinointistrategia toimintaa aloittelevalle energiayhtiölle). Absurdeinta oli nähdä lehmistä ottamani kuvat kadunvarrella massiivisessa printtimainoksessa Eid al-Adha:n aikaan. Moni työtehtävä on ollut taustatyötä, jonka avulla on helpompi lähestyä asiakaita. Olen mm. tehnyt taustatutkimusta, miten eri värit käsitetään Pakistanissa ja näytellyt tekstiilifirman B2B-tarkoituksiin tuotetussa dokumentissa.
Tässä hieman sneak preview:tä RG Blue:n mainoksista:
---
Tänne tullessa oma tietämykseni Pakistanista, ja tulevista työtehtävistä vielä vähemmän, oli hyvin hutera. Ennakkoluulot yritin jättää matkalle kävellessäni Tampereen Järvensivulta bussiasemalle, ja hyvä niin sillä harva ennakkoluulo on osoittautunut todeksi. Kumotaan siis muutamia ennakkoluuloja: Pakistan, varsinkaan Karachi, ei ole vain ja ainoastaan köyhyyttä. Oikeastaan täysin päinvastoin. Verotus on hyvin löysää, ja varsinkin rikkaat voivat luistaa helposti velvollisuuksistaan, joten äärimmäistä rikkautta löytyy todella paljon.
Kontrolli ei ole Karachissa Iranin tasoista mullahien ylivaltaa, vaan täällä raha puhuu. Ihmiset tykkäävät sanoa, että Karachissa on kaikki mahdollista. Itse en erityisemmin perusta moisesta ”vapaudesta”, joka heidän puheissa tuntuu tarkoittavan lähinnä auktoriteettien voimattomuutta esim. vangita vaikutusvaltaisia/rikkaita henkilöitä, vaikka kyseessä olisi kuinka vakava rikos. Ja jos satut tuntemaan oikeita henkilöitä, niin taivas on rajana (tai DHA, eli Defence Housing Authority maarajat, joka erottaa köyhät rikkaista hyvinkin konkreettisesti Karachissa). Itse asiassa DHA:n raja kertoo hienosti maan tilanteesta, sillä Pakistanin keskiluokka on kuin kartalle piirretty DHA:n viiva. Kuvitteellinen.
Pääsimme kansallisen sanomalehden sivuille.Itse jatkan high-life elämää vielä hetken, ennen kuin suuntaan rinkan kanssa pölyisille teille. Toissa viikonloppuna kävelin punaista mattoa pitkin Lipposen käteltäväksi itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Ennakkoa tulevasta ylipäälliköstä? Ehei, vaan Osmo ”Paavon veli” Lipponen otti Pakistanin suurlähettilään ominaisuudessa minut vastaan Islamabadissa pidetyissä juhlissa. Kättelyn jälkeen siirryin nopeasti kyynärpäätaktiikalla tiskille ottamaan kiinni kaiken sen 3kk aikana menetetyn punaviinin jota olen kaivannut. Porttien sisällä Pakistanissa lähes kaikki on mahdollista; myös possu ja turun sinappi.
ps. haluaisitte tai ette, tästä eteenpäin tekstejä tulee huomattavasti tiheämpää.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Verta kaduilla
Eid al-Adha. jouluun (tahdittomasti) verrattavissa oleva muslimien juhla, sijoittui tälle viikolle. Itselle se tarkoitti lähinnä lomaa ja rentoja päiviä kitaran kanssa oman talon kattoterassilla. Pääsin kuitenkin tutustumaan Eid-ajan juhlintaan välillä hieman liiankin läheisesti. Eid on toiselta nimeltään ”uhrauksien juhla”. En siis suosittele jatkamaan eteenpäin jos lukija on erityisen kiintynyt eläimiin.
Taustatarinana on Abrahamin aulius uhrata vanhimman poikansa Allahin tahdosta, ennen kuin Allah keskeytti toimituksen. Yhtenä tästä johdettuna käytäntönä on uhrata eläin tälle muistolle. Täällä on tapana käyttää tähän tarkoitukseen vuohia, lehmiä ja kameleita. Symbolisena ajatuksena on, että muslimit olisivat valmiita uhraamaan itselleen tärkeitä asioita ja pysymään oikealla polulla (en pistä heittomerkkejä, vaikka haluaisin). Halal-toimituksen jälkeen liha jaetaan kolmeen osaan: omaan käyttöön, suvulle ja loppu jaetaan köyhille.
Pääsin seuraamaan läheisen moskeijan parkkialueelle veren ja suolenpätkien keskelle itse uhrauksia. Oman teurastamotaustani takia moinen toiminta ei juurikaan hätkäytä, ja siemailinkin minulle tarjottua teetä hyvillä mielin. En ollut ajatellut että Australia teurastamokokemuksesta olisi ikinä mitään käytännön hyötyä jälkeen päin, mutta täällä sitä olisi kaivattu. Jätän kroteskit yksityiskohdat välistä, mutta ammattitaidon puute oli muutaman kokelaan kohdalla aika silmiinpistävä. Uhrausbisnes on täällä nimittäin erittäin tuottavaa, ja yhdestäkin ”kaadosta” tienaa sievoisesti. Tämän takia kadunvarret olivat Eidin aikaan täynnä veitsien kanssa toimeksiantoa odottavia uhraaja-halukkaita.
Käytin siis sanaa uhraus, kuten täällä kuuluukin. Jos itse eläimeltä kysyttäisiin, niin en usko että sen mielestä teurastamisella ja uhrauksella on lopputuloksen kannalta hirveästi eroa:
Taustatarinana on Abrahamin aulius uhrata vanhimman poikansa Allahin tahdosta, ennen kuin Allah keskeytti toimituksen. Yhtenä tästä johdettuna käytäntönä on uhrata eläin tälle muistolle. Täällä on tapana käyttää tähän tarkoitukseen vuohia, lehmiä ja kameleita. Symbolisena ajatuksena on, että muslimit olisivat valmiita uhraamaan itselleen tärkeitä asioita ja pysymään oikealla polulla (en pistä heittomerkkejä, vaikka haluaisin). Halal-toimituksen jälkeen liha jaetaan kolmeen osaan: omaan käyttöön, suvulle ja loppu jaetaan köyhille.
Pääsin seuraamaan läheisen moskeijan parkkialueelle veren ja suolenpätkien keskelle itse uhrauksia. Oman teurastamotaustani takia moinen toiminta ei juurikaan hätkäytä, ja siemailinkin minulle tarjottua teetä hyvillä mielin. En ollut ajatellut että Australia teurastamokokemuksesta olisi ikinä mitään käytännön hyötyä jälkeen päin, mutta täällä sitä olisi kaivattu. Jätän kroteskit yksityiskohdat välistä, mutta ammattitaidon puute oli muutaman kokelaan kohdalla aika silmiinpistävä. Uhrausbisnes on täällä nimittäin erittäin tuottavaa, ja yhdestäkin ”kaadosta” tienaa sievoisesti. Tämän takia kadunvarret olivat Eidin aikaan täynnä veitsien kanssa toimeksiantoa odottavia uhraaja-halukkaita. Käytin siis sanaa uhraus, kuten täällä kuuluukin. Jos itse eläimeltä kysyttäisiin, niin en usko että sen mielestä teurastamisella ja uhrauksella on lopputuloksen kannalta hirveästi eroa:
Naisten asema, rationaalista?
Asia, jonka kanssa en millään voinut tulla sinuiksi Iranissa oli naisten kohtelu yhteiskunnassa. Toisen luokan kansalainen on valitettava, mutta hyvä kuvaus naisten asemasta täällä. Olisi helppoa leimata se islaminuskon syyksi, mutta en haluaisi käyttää tätä korttia. Varsinkin, kun lukee Pakistanin ”perustajan” Ali Jinnahin manifestin Intia-Pakistan jaottelun aikana, vuodelta 1944:
"No nation can rise to the height of glory unless your women are side by side with you; we are victims of evil customs. It is a crime against humanity that our women are shut up within the four walls of the houses as prisoners.”
Käytännön toteutus on kuitenkin jotain aivan muuta. Seuraava lainaus tulee nuoren työkaverin suusta, joka muuten tuntuu olevan erittäin fiksu yksilö, mutta vääristynyt suhtautuminen naisiin on syvällä ajattelussa.
”Men are more rational, and women act only on their emotions. Therefore, when a situation comes, women can’t act properly.”
Tästä päästään paikalliseen yrityskulttuuriin. Naisten mahdollisuudet nousta arvoasteikossa tuntuvat olevan erittäin rajalliset. Ne naiset jotka ovat edenneet urallaan joutuvat käyttäytymään ylimielisen oloisesti ja heidän ulosantinsa on ylitsevuotavan jämäkkää. Itsellä se aiheuttaa voimakkaan vastareaktion. Tiedän kyllä nyt, muutaman keskustelun perusteella, että he eivät luultavimmin käyttäytyisi moisella tavalla jos toimisivat toisen kulttuurin sisällä. Naiset ovat koko päivän miesten arvostelevan tarkastelun alla, eivätkä voi rentoutua hetkeksikään, sillä tällöin tämä nähtäisiin heikkoutena. Pomotus ja jopa jonkinlainen aggressiivisuus kuuluvat näihin bisnesnaisten luonteenpiirteisiin. Länkkärinaiset saavat anteeksi tällä mittapuulla, mutta en itse haluaisi moiseen koitokseen. Tuntuu, että he joutuvat muokkaamaan luonteensa täysin jos he haluavat edetä urallaan.
Jos sallitaan, niin valaisen hieman oman alan ristiriidan tähän teemaan liittyen. Markkinointi, ja varsinkin mainonta, ei perustu rationaalisuuteen. Piste. Mainonnan alalla helpottaisi suuresti, jos kuluttajat käyttäytyisivät täysin rationaalisesti, mutta näin ei ole. Mainostaja ei siis voi itsekään perustella ratkaisujaan vain rationaalisten ratkaisujen kautta. Oma mielipiteeni on, että tunteet ovat paljon suuremmassa vaikutusvallassa ihmisten elämässä kuin rationaalisuus. Varsinkin nykyään, kun mainonnan määrä on mitä on. JOS siis paikallisten ajatus naisten eksessiivisestä emotionaalisesta käyttäytymisestä pitää paikkaansa, niin tämä naisten luonnollinen tunteiden omaksuminen olisi vahvuus, ei heikkous. Tuntuu täysin hukkaan heitetylle voimavaralle.
Tätähän aihetta voisi pyöritellä ikuisuuden, mutta jonkinlaisen kannan olen kuitenkin muodostanut, ja ehkä uskallan sen tähän kirjoittaakin. Vaikka alkuun sanoin, että emme voi syyttää islamin uskoa tästä tilasta, niin toinen asia mihin uskon hyvin vahvasti on että uskonnot ovat yhteiskunnallisia rakennelmia (suomenkielen taitojen heiketessä mainitaan engl: social construct). Tämä ajatus pitää sisällään sen, että uskontoa ei voi erottaa historiastaan eikä siitä kulttuurista minkä sisällä se on kasvanut. Oma mielipiteeni on, että osaksi islamin uskon (sisältäen sen historian ja kulttuurin jonka sisällä se on kehittynyt) takia naisten asema on täällä sellainen miten sen yllä kuvasin. Toivottavasti selvensin tämän ajatuksen niin että kellekään ei jää mieleen syyttää automaattisesti islamin uskoa, vaan ymmärtää että suuri osa siitä on kulttuuria jonka sisällä se kehittyy. Ja vice versa.
Pakistanin kunniaksi sanottakoon, että monet asiat ovat täällä naisille helpompia vrt. moneen muuhun islaminuskoiseen maahan. Toisin kuin Iranissa, Hijabia tai burqaa pitää vain vähemmistö naisista ja ainakin suurimmalla osalla on täysin vapaavalinta omaan vaatetukseen.
"No nation can rise to the height of glory unless your women are side by side with you; we are victims of evil customs. It is a crime against humanity that our women are shut up within the four walls of the houses as prisoners.”
Käytännön toteutus on kuitenkin jotain aivan muuta. Seuraava lainaus tulee nuoren työkaverin suusta, joka muuten tuntuu olevan erittäin fiksu yksilö, mutta vääristynyt suhtautuminen naisiin on syvällä ajattelussa.
”Men are more rational, and women act only on their emotions. Therefore, when a situation comes, women can’t act properly.”
Tästä päästään paikalliseen yrityskulttuuriin. Naisten mahdollisuudet nousta arvoasteikossa tuntuvat olevan erittäin rajalliset. Ne naiset jotka ovat edenneet urallaan joutuvat käyttäytymään ylimielisen oloisesti ja heidän ulosantinsa on ylitsevuotavan jämäkkää. Itsellä se aiheuttaa voimakkaan vastareaktion. Tiedän kyllä nyt, muutaman keskustelun perusteella, että he eivät luultavimmin käyttäytyisi moisella tavalla jos toimisivat toisen kulttuurin sisällä. Naiset ovat koko päivän miesten arvostelevan tarkastelun alla, eivätkä voi rentoutua hetkeksikään, sillä tällöin tämä nähtäisiin heikkoutena. Pomotus ja jopa jonkinlainen aggressiivisuus kuuluvat näihin bisnesnaisten luonteenpiirteisiin. Länkkärinaiset saavat anteeksi tällä mittapuulla, mutta en itse haluaisi moiseen koitokseen. Tuntuu, että he joutuvat muokkaamaan luonteensa täysin jos he haluavat edetä urallaan.
Jos sallitaan, niin valaisen hieman oman alan ristiriidan tähän teemaan liittyen. Markkinointi, ja varsinkin mainonta, ei perustu rationaalisuuteen. Piste. Mainonnan alalla helpottaisi suuresti, jos kuluttajat käyttäytyisivät täysin rationaalisesti, mutta näin ei ole. Mainostaja ei siis voi itsekään perustella ratkaisujaan vain rationaalisten ratkaisujen kautta. Oma mielipiteeni on, että tunteet ovat paljon suuremmassa vaikutusvallassa ihmisten elämässä kuin rationaalisuus. Varsinkin nykyään, kun mainonnan määrä on mitä on. JOS siis paikallisten ajatus naisten eksessiivisestä emotionaalisesta käyttäytymisestä pitää paikkaansa, niin tämä naisten luonnollinen tunteiden omaksuminen olisi vahvuus, ei heikkous. Tuntuu täysin hukkaan heitetylle voimavaralle.
Tätähän aihetta voisi pyöritellä ikuisuuden, mutta jonkinlaisen kannan olen kuitenkin muodostanut, ja ehkä uskallan sen tähän kirjoittaakin. Vaikka alkuun sanoin, että emme voi syyttää islamin uskoa tästä tilasta, niin toinen asia mihin uskon hyvin vahvasti on että uskonnot ovat yhteiskunnallisia rakennelmia (suomenkielen taitojen heiketessä mainitaan engl: social construct). Tämä ajatus pitää sisällään sen, että uskontoa ei voi erottaa historiastaan eikä siitä kulttuurista minkä sisällä se on kasvanut. Oma mielipiteeni on, että osaksi islamin uskon (sisältäen sen historian ja kulttuurin jonka sisällä se on kehittynyt) takia naisten asema on täällä sellainen miten sen yllä kuvasin. Toivottavasti selvensin tämän ajatuksen niin että kellekään ei jää mieleen syyttää automaattisesti islamin uskoa, vaan ymmärtää että suuri osa siitä on kulttuuria jonka sisällä se kehittyy. Ja vice versa.
Pakistanin kunniaksi sanottakoon, että monet asiat ovat täällä naisille helpompia vrt. moneen muuhun islaminuskoiseen maahan. Toisin kuin Iranissa, Hijabia tai burqaa pitää vain vähemmistö naisista ja ainakin suurimmalla osalla on täysin vapaavalinta omaan vaatetukseen.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Tulva-alueella
Indonesian tulivuorenpurkaukset yms. taitavat viedä tällä hetkellä maailman median mielenkiinnon ja koska ihmisen muisti on lyhyt, niin pohjustetaan alkuun. Noin 3 kk sitten alkanut tulvaveden nousu Pakistanissa ei alkujaankaan ollut mikään katastrofialueen journalistin ”unelma”. Kyseistä tilannetta on nimittäin mahdotonta saada kuvattua kameralla tai riittävän vivahteikkain sanoin. Haluamme nykypäivänä katastrofitkin nätissä ja helposti ymmärrettävässä ja pureskeltavassa paketissa.
Tarpeeksi arvovaltaisen ihmisen kommentti kuvastaa kuitenkin tilanteen vakavuutta. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on sanonut, että: ”Pakistanin tulvat on suurin katastrofi jonka hän on nähnyt”. Noin 20 miljoonaa ihmistä kärsii tulvasta, joista noin 7 miljoonaa ei ole vieläkään saanut mitään avustusta, ja nukkuvat taivasalla.
Karachissa ongelma ei näy juurikaan. Itse sain vihdoin mahdollisuuden vierailla alueella viime viikon alussa. Yövyimme paikanpäällä ja vierailimme tulvapakolaisten leirillä. Pääsimme myös veneajelulle peltojen päälle, joka on nyt veden valtaama. Kyllä, vettä löytyy vieläkin. Ongelmana on, että suuri osa tulva-alueesta täällä etelä-Pakistanissa, Sindhin provinssissa, on merenpinnan alapuolella, joten veden poistuminen tulee tapahtumaan pitkän, pitkän ajan kuluttua kuivumisen kautta.
Ihmiset ovat jääneet pienille maapläntti saarekkeille asustelemaan. Osan luo avustus ei ole päässyt vieläkään, koska tulva-alue on jättimäisen suuri. Osa ei edes halua jättää kotiansa, koska heidän pelkonsa (kuulemma ihan aiheesta) on, että paikalliset bandiitit käyttävät tilaisuuden hyväkseen. Ensiksi menee irtaimisto ja hetken kuluttua he ottavat maan omaan haltuunsa. Kuulostaa omituiselle, että näin voisi tapahtua, vaikka olisikin paperit kunnossa, mutta tämä on suuri pelko paikallisilla jotka ovat joutuneet kotinsa jättämään taaksensa. Tämän tulvapakolaisleirin asukit ovat onnellisessa asemassa, sillä heitä käytetään kotinsa lähettyvillä useasti, ja he voivat ylläpitää omaa ”statustaan” maanomistajina.
Kuten sanottua, Karachissa tulvan vaikutukset eivät vielä näy, muuten kuin dengue-kuumeen ja muiden hyttysten välityksellä tarttuvien tautien määrän kasvuna. Ongelmia on kuitenkin odotettavissa. Etelässä, Punjabin ja Sindhin maakunnissa, pellot ovat tuhoutuneet n.50%:sti. Olen ollut hieman ymmällään, että miten tilanne ei vielä ole näkynyt hintojen nousuna, mutta takuuvarmasti näin tulee käymään. Pohjoisessa tilanne ei ole ollut läheskään niin paha kuin etelässä. Pohjoisessa ihmiset ovat päässeet jo asettumaan koteihinsa, kun tällä taasen meidän kohdeleirillä uusia telttoja rakennettiin kun tulimme sinne!(kts kuva alla) Ihmisiä virtaa kuulemma edelleen sisään. He ovat yrittäneet pysyttäytyä kotinsa lähettyvillä, mutta pitkittynyt tilanne ei näytä huojentumisen merkkejä.
Vaikka kuvat tulvista ovat poistuneet tv-ruuduista, niin se ei ole poistunut paikallisten ihmisten elämästä.
Guardanilta löytyy täysin samasta kaupungista, Sehwan Sharifista, raportti noin kuukauden takaa: http://www.guardian.co.uk/world/video/2010/oct/05/pakistan-floods-sehwan
BBC:n viimeisin raportti alueelta, jossa juuri vierailimme.
http://www.bbc.co.uk/news/world-south-asia-11648701
Lisää kuvia löytyy Facebookista
.
Tarpeeksi arvovaltaisen ihmisen kommentti kuvastaa kuitenkin tilanteen vakavuutta. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on sanonut, että: ”Pakistanin tulvat on suurin katastrofi jonka hän on nähnyt”. Noin 20 miljoonaa ihmistä kärsii tulvasta, joista noin 7 miljoonaa ei ole vieläkään saanut mitään avustusta, ja nukkuvat taivasalla.
Karachissa ongelma ei näy juurikaan. Itse sain vihdoin mahdollisuuden vierailla alueella viime viikon alussa. Yövyimme paikanpäällä ja vierailimme tulvapakolaisten leirillä. Pääsimme myös veneajelulle peltojen päälle, joka on nyt veden valtaama. Kyllä, vettä löytyy vieläkin. Ongelmana on, että suuri osa tulva-alueesta täällä etelä-Pakistanissa, Sindhin provinssissa, on merenpinnan alapuolella, joten veden poistuminen tulee tapahtumaan pitkän, pitkän ajan kuluttua kuivumisen kautta.
Ihmiset ovat jääneet pienille maapläntti saarekkeille asustelemaan. Osan luo avustus ei ole päässyt vieläkään, koska tulva-alue on jättimäisen suuri. Osa ei edes halua jättää kotiansa, koska heidän pelkonsa (kuulemma ihan aiheesta) on, että paikalliset bandiitit käyttävät tilaisuuden hyväkseen. Ensiksi menee irtaimisto ja hetken kuluttua he ottavat maan omaan haltuunsa. Kuulostaa omituiselle, että näin voisi tapahtua, vaikka olisikin paperit kunnossa, mutta tämä on suuri pelko paikallisilla jotka ovat joutuneet kotinsa jättämään taaksensa. Tämän tulvapakolaisleirin asukit ovat onnellisessa asemassa, sillä heitä käytetään kotinsa lähettyvillä useasti, ja he voivat ylläpitää omaa ”statustaan” maanomistajina.
Kuten sanottua, Karachissa tulvan vaikutukset eivät vielä näy, muuten kuin dengue-kuumeen ja muiden hyttysten välityksellä tarttuvien tautien määrän kasvuna. Ongelmia on kuitenkin odotettavissa. Etelässä, Punjabin ja Sindhin maakunnissa, pellot ovat tuhoutuneet n.50%:sti. Olen ollut hieman ymmällään, että miten tilanne ei vielä ole näkynyt hintojen nousuna, mutta takuuvarmasti näin tulee käymään. Pohjoisessa tilanne ei ole ollut läheskään niin paha kuin etelässä. Pohjoisessa ihmiset ovat päässeet jo asettumaan koteihinsa, kun tällä taasen meidän kohdeleirillä uusia telttoja rakennettiin kun tulimme sinne!(kts kuva alla) Ihmisiä virtaa kuulemma edelleen sisään. He ovat yrittäneet pysyttäytyä kotinsa lähettyvillä, mutta pitkittynyt tilanne ei näytä huojentumisen merkkejä. 
Vaikka kuvat tulvista ovat poistuneet tv-ruuduista, niin se ei ole poistunut paikallisten ihmisten elämästä.
Guardanilta löytyy täysin samasta kaupungista, Sehwan Sharifista, raportti noin kuukauden takaa: http://www.guardian.co.uk/world/video/2010/oct/05/pakistan-floods-sehwan
BBC:n viimeisin raportti alueelta, jossa juuri vierailimme.
http://www.bbc.co.uk/news/world-south-asia-11648701
Lisää kuvia löytyy Facebookista
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)