Just your average day at the office

Olen nyt neljättä viikkoa työskennellyt RG Blue nimiselle mainostoimistolle. Todella miellyttävää, vaihtelevaa ja mielenkiintoista on ollut tutustua mainonnan ja markkinoinnin maailmaan näinkin erikoisessa ja kehittyvässä ympäristössä.

Pakistanin mainonta-ala ja markkinointitoiminta on vasta hyvin alkutekijöissään, vaikkakin billboardeja ja mainoskrääsää löytyy joka kulmasta ja vapaasta seinästä. Monet ratkaisut mitä täällä tehdään, näyttävät omiin silmiin monesti aloittelijan räpellyksille. Poikkeuksena tietysti meidän firma :) Täällä luotetaan hyvin paljon siihen, että kuluttajat oikeasti lukevat ja keskittyvät mainonnan sisältöön. Länsimaissa huomio tulee hankkia muilla tavoin, pureutumalla syvemmälle. Täällä tarjotaan mitä on konkreettisesti tarjota. Jos olisin rahan ja menestyksen perään, perustaisin oman digimarkkinointitoimiston juuri tänne, ja kouluttaisin väestöä että nettimarkkinointi voi olla jotain muutakin kuin FB-sivu ja banneri.


Yhtenä ”pelkona” tänne tullessa oli, joudunko myymään sieluni täysin markkinavoimien paineessa, ja toimimaan yhtenä rattaana mainossaasteen edistämiseksi. Toisin on ainakin tähän mennessä ollut. Tämä viikko meni kirjoittaessa raporttia yhdelle NGO-organisaatiolle. Heillä on oma tulvauhreille pystytetty leiri, ja nyt he halusivat vedota potentiaalisiin lahjoittajiin rahoittaakseen toimintaansa. Pääsin tutustumaan tulvan aiheuttamiin ongelmiin ja samalla tekemään jotain asian eteen.


Esimerkiksi yhdestä hienosta työpäivästä nostan viime lauantain, kun juoksin apulaisena tv-mainoskuvauksissa. Tähän mennessä olen jo tottunut varautumaan ennalta-arvaamattomaan ja nopeisiin liikkeisiin, koska pomoni ei ole erityisen lörpöttäjä tyyppiä. Kuvasimme Zong nimiselle kännykkäliittymäfirmalle mainosta ympäri Karachia. Mukana oli n. 20 henkilöä näyttelijöistä, apumiehiin, kuvaajiin ja yksi käsinkoristeltu paikallinen bussi, joita näkee kaikkialla täällä. Kuvissa toistuu kuvauksellinen viiksellinen herrasmies, joka oli mainoksen päähenkilö.
Annan kuvien puhua puolestaan. (btw. Oli ylimääräistä aikaa duunissa, joten käytin ne Photoshopin treenaamiseen).

Hindustanissa

Olenkin odottanut kosketuspintaa siihen, miten lähtisin kirjoittamaan Pakistanin syntyvaiheista ja sen seurauksista. Eilisen seurauksena sellainen avautui, kun sain puhelun tuttavalta, että hän on menossa illan hindu-festivaaleille.

Navaratri, eli yhdeksän yötä, on hindujen tärkeä juhla, jota juhlitaan hindujen keskuudessa neljä kertaa vuodessa. Kun kuitenkin ollaan Pakistanissa, niin kyseessä on hiukan enemmän ”inside-juhla”, joten ilman yhteyshenkilöä ja kattavaa turvatarkastusta en sisälle olisi päässyt. ”Only for hindus” –kyltit muistuttavat edelleen alla kytevästä eripurasta joka leimahti valloilleen v.1947.

Historia kertaus: Pakistan on, jos moinen ilmaus sallitaan, keinotekoinen maa. Kun hindujen ja muslimien yhteiselo osoittautui päättäjien mielestä ylitsepääsemättömäksi, päätettiin Intia jakaa islaminuskoisten ja hindujen kesken. Viidessä viikossa englantilainen siirtomaaherra Radcliffe veti rajat kahden ”ah-niin-hirveästi-toisistaan-poikkeavien” ihmisryhmien välille. Syntyi Intia hinduille, Länsi-Pakistan ja Itä-Pakistan (nyk. Bangladesh) muslimeille. Tästä seurasi massiivinen vaellus ”omalle” maalle. Junia, jotka matkasivat kohti luvattua maata Pakistanissa, pysäytettiin ja matkustajat tapettiin. Täysin vastaavasti kävi monelle toiseen suuntaan matkaavalle. Noin miljoona ihmistä tapettiin näinkin merkittävän asian takia. Kaksi nimeä, jotka näistä rajanvetokarkeloista nousee esille, on Mohands ”Mahatma” Gandhi ja Muhammad Ali Jinnah. Gandhi oli ajanut Intian itsenäistymistä brittien vallan alta jo vuosikymmeniä, eikä olisi halunnut että itsenäistymisen yhteydessä olisi tapahtunut jakoa islam ja hindu kansoihin. ”My whole soul rebels against the idea that Hinduism and Islam represent two antagonistic cultures and doctrines.”

Pieni sivuhuomio, joka vaikuttaa nykymaailman menoon aika merkittävästi on, että pelkkä rajanveto ei tietenkään riittänyt, vaan Intian siihen mennessä hankkimat ydinaseetkin jaettiin 50-50. Pakistanin heikko hallitus ja kasvava islamismi maan sisällä eivät kiinnostaisi varmastikaan yhtä paljon länsimaissa, jos Pakistan ei olisi yksi n. yhdeksästä ydinasevaltiosta.

Navaratri festeillä juhli se vähemmistö väestöstä, jonka ääni ei kuulu kovinkaan kovaan Pakistanissa ja jonka osuus populaatiosta vähenee vauhtia. Mielenkiintoista sinänsä, koska itse alueen historiaan hinduismi kuuluu aina vuosituhansia taakse. Itse sana Hindu juontaa juurensa Sindhu-jokeen, joka sattuu olemaan tällä hetkellä maailman huomion keskipisteessä oleva ja tulviva Indus-joki. Indus joki virtaa Pakistanin läpi, ja kiemurtelee joiltain osin myös kiistellyn Kashmirin läpi. Joissakin osin Pakistania hindujen on käsketty pitää uskonnon paljastavaa merkkiä päähineessään. Vastavuoroisesti maallista politiikkaa kannattava Intia on ainakin laintasolla huomattavasti suopeampi muita uskontoja kohtaan. Muslimit saavat mm. noudattaa Intiassa sharia-lakia, vaikka tämä ei ole valtion virallinen laki. Tästä ei pidä lukea, että pitäisin hinduismia jotenkin parempana uskontona. Ajatus on enemmänkin kritiikkiä uskonnon sekoittamisesta mihinkään muuhun kuin omaan maailmankatsomukseen.

Mitä tämä viivojen veto kartalle auttaa? Samat ongelmat kytevät edelleen pinnan alla. Eilisissä Navaratri juhlissa oli hinduilla koko ajan pelko, että jotain tapahtuu. Muslimituttavan (joka tuli myös paikalle tutustumaan menoon) väheksyvä katse ja koko juhlan kyseenalaistavat kommentit kertoivat paljon uskontojen eriarvoisesta tilasta maassa. Viimeaikojen huonoin esimerkki vastaavasta toiminnasta löytyy Intian puolelta, kun hindujen ja muslimien tärkeä temppeli jaettiin osiin, jotta osapuolille olisi omat osionsa. Gandhi oli oikeassa: jaottelu ei auta alla kytevään ongelmaan mitenkään, ja luultavammin tässäkin tapauksessa (kuten Intian jaossa) vain lisäävät erimielisyyksiä.

Pohjaton kaivo tämä aihe, mutta koska Suomessa en ajattele uskontoa millään tasolla, ja täällä näiden asioiden miettimättä jättäminen on mahdotonta, niin tämä teema nousee esille.

Cool guys don’t look at explosions

Yleensä torstai-iltana räjähtää. Näin opiskelijapiireissä se merkitsee aikaistetun viikonlopun alkua, Karachissa konteksti on hieman eri.

Torstai-iltana töistä kotiin palattuani istahdin soittelemaan Egotrippiä kitaralla. Paikallista aikaa kello oli noin klo 19, tuntia ennen yksistä jokapäiväisistä sähkökatkoistamme. Ymmärsin aika nopeasti mistä oli kyse, kun kuulin kaksi lujaa ja terävää ääntä ulkoa. Iranissa vastaavan kuulleena tajusin, että kyseessä ei voi olla edes ukkonen. Varsinkin kun en ole tainnut nähdä pilven pilveä koko aikana. Hetken kuluttua kuulen sireenien tulvan, joten tiedän että jotain on varmasti tapahtunut. Saan heti viestin räjähdyksistä, varoittaen menemästä alueelle.

Edellisistä demonstraatioiden metsästyksistä oppineena tiedän suunnata Twitteriin ja sosiaalisen median maailmaan. Nopeaan selvisi, että kyseessä on Abdullah Shah Ghazin muistohauta alle kilometrin päässä kämpältäni. Paikka sijaitsee Park Towers –ostoskeskuksen vieressä, jossa tulee käytyä aika useasti. Itse muistohauta on suufilaisten tärkeä pyhäpaikka. Suufilaisuus on islamin ”mystinen” suuntaus, mutta näin täysateistin silmissä puhutaan yhdestä ja samasta asiasta. Huomasin omasta tunnetilasta torstai-iltana, että olin erittäin vihainen. En voi ymmärtää, miksi samaa pyhää kirjaa lainaavat, pitkälti samoista lähtökohdista ponnistavat ihmiset haluavat lähettää kaksi n. 15-vuotiasta juoksemaan portin läpi kohti ihmismassaa ja laukaisemaan itsensä niiden paljon luvattujen neitsyiden pariin. Mukaansa he saivat ilmaista ruokaa hakemaan tulleita kerjäläisiä sekä vapaaehtoisia jotka ovat tulleet jakamaan ruokaa. Olin vihainen.

Muutamaa päivää aikaisemmin olin ajanut paikan ohi, ja jutellut paikallisen ystävän kanssa siitä kuinka kiistelty kyseinen mausoleum on. Sufismi jakaa mielipiteet muslimien keskuudessa. Monet eivät pidä sitä edes islamiin kuuluvana. Päätin illalla nauttia USA:n suurlähetystöstä viime viikonloppuna salakuljetetun Heinekenin talomme katolla yhdeksän (tähän mennessä) kuolleen ja noin seitsemänkymmenen loukkaantuneen kunniaksi.


Jotta pääsisin purkamaan turhautumista, päätin mennä heti aamutuimaan paikan päälle. Illalla se ei olisi edes onnistunut, sillä julkinen liikenne lakkaa samalla sekunnilla ja riksat kaikkoavat maan alle. Aamulla ennen töitä kuitenkin luikertelin poliisien barrikaadien ohi pääoven lähelle. Paikalla oli armeija, poliisit, tv-ryhmiä ja minä. Vinkki kaikille jotka haluavat erityisoikeuksia tällaisissa tilanteissa: mene kauluspaitaan pukeutuvan ja kännykkään puhuvan herrasmiehen luo ja kysy lupaa päästä portille ottamaan kuvia. Tälläkin kertaa toimi. Otin kuvia noin 3m päässä siitä missä toinen, luultavasti huumattu, jihadisti päätti päivänsä.

Aamun lehdet kertoivat, että kyseessä on pohjois-Pakistanissa sijaitsevan etelä-Waziristanin heimoalueelle pesiytyneen Talibanin toteuttama isku.

Olin paikalla hyvään aikaan, sillä poliisit olivat juuri aloittamassatutkimuksiaan. Kuvassa lukee arabiasta vapaasti käännettynä: "jos havaitset jotain epäilyttävää, ilmoita siitä johdolle". Lukijoiden mieliksi jätin radikaaleimmat kuvat julkaisematta.

Kulttuurien sekoitus

Nyt kun olen jo kotiutunut tänne Karachiin, niin on hyvä käydä välillä virkistäytymässä länsimaisessa ilmapiirissä. Lauantai-iltana ajoimme autolla kohti Budwaiserilla ”siunattua” maata. Noin puolen tunnin ja kolmen checkpoint Charlien jälkeen olimmekin hyvin leikatun nurmikon ja BBQ:n äärellä. Jos kirjoitus on mennyt liian kryptiseksi, niin selvennettäköön että kyseessä oli Yhdysvaltain suurlähetystön Jarheadien bileet.

Vaikka hetkellinen poistuminen sharia-lain piiristä olikin rentouttavaa, niin Karachi on osoittautunut yllättävän helpoksi kaupungiksi. Ennen lähtöä pyörittelin mielessäni sitä, minkälainen tämä monien mielestä varma hautapaikkani, onkaan. Toivoin, ja samalla pelkäsin, yhdistelmää Iranin ja Intian väliltä. Otetaan vertailtaviksi kaksi täysin erilaista faktoria; ruoka ja vieraan ihmisen kunnioitus. Iranin kulttuurin paras ominaisuus on vieraanvaraisuus tuntemattomalle, kun Intiassa tämä on lähes olematonta. Intia on taasen luvattu maa kulinaristeille, ja Iranissa ruoka on melkein yhtä tylsää kuin Suomessa. Pakistan pärjää tässä vertailussa todella hyvin, ollessaan erittäin hyvä sekoitus kumpaakin. Bazaareilla ja kaduilla saan kävellä rauhassa, eikä yksikään riksakuski tule ahdistelemaan iholle. Ruoka on taivaallista; paljon mausteita, lihaa ja ripaus intialaista keittiötä. Eli näillä mittareilla Pakistan ottaa selvän voiton hyvällä, ja ennen kaikkea tasaisella, suorituksella. Vaikka moni asia islamissa iskeekin vasten kasvoja, niin tällä kahden islaminuskoisen maan otoksella voin tehdä autoritaarisen johtopäätöksen islamin uskon (joko suoran tai epäsuoran) positiivisesta vaikutuksesta toisen ihmisen kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Hindut vie sadasosalla voiton ruuassa.

Jos joillakin on Big Mac mittareita sun muita, niin minulla on chai-mittari: maa ei voi olla läpikotaisin huono, jos katukeittiöissä myydään hyvää teetä. Pakistan pärjää myös tällä osa-alueella.

Viereinen kuva on otettu Jinnah-kadulta, joka on aika-ajoin verrattavissa Tehranin Azadi-katuun. Jos haluat nähdä palavia autoja ja kiihkeitä demonstraatiota hyvän teekupin ääressä; tule meille! Demonstraatiot vaihtelevat sähkökatkojen aiheuttamasta mielipahasta aina Koraanin poltto provojen reaktioihin. Populaatiota löytyy kaupungista se lähes 20 miljoonaa, joten jokaiselle löytyy jotain. Viikon jännittävin yhteenotto käytiin kuitenkin Lahoressa, jossa hurjistuneet lakimiehet ottivat yhteen poliisin kanssa. ("Even media persons were not safe from the furious lawyers.. ")

Kävin sunnuntaina Karachi tourilla. Riksa alle ja suunta kohti tuntematonta. Täällä lisää kuvia.